Ruukku ja multa


Eräs kysymys, johon pelargonikeskusteluissa usein törmää, on "millainen ruukku pelargonille pitäisi olla?" Suurin osa harrastajista liputtaa perinteisen saviruukun puolesta, kun taas muutamat vastarannankiisket (mukaanlukien minä) pitävät kynsin hampain kiinni muoviruukuistaan. Jos asiaa kysyttäisiin pelargoneilta, ne todennäköisesti sanoisivat että ihan sama, kunhan kasvualustan olosuhteet ovat sopivat.

Saviruukku on kaunis, ja pelargoni oikeastaan kuuluisi patinoituneeseen saviruukkuun. Sellainen yhdistelmä vanhan kuistin ikkunalla on maalaisromatiikkaa parhaimmillaan. Saviruukun ehdoton etu on se, että se hengittää ja siinä kasvi kuivuu nopeammin. Pelargonit viihtyvät ilmavassa kasvualustassa, ja saviruukussa sellainen on tarjolla. Muoviruukku on eittämättä varsin ankea, ja sen kanssa on suurempi riski mätänemiselle mikäli kasvi kastuu liikaa. Itse käytän pelkkiä muoviruukkuja siitäkin huolimatta, että kasveja mätänee pilalle aina silloin tällöin. Olen laiska kastelija, enkä pysyisi perässä jos kasvini olisivat saviruukuissa. Vaikka pelargoni tarvitseekin kuivahtamista, ei sekään saa olla jatkuvasti rutikuiva tai kasvu alkaa hidastua. Muoviruukkujen kanssa on myöskin helpompi pyörittää purkkirumbaa -käytetyt ruukut kun on syytä pestä huolellisesti ennen uudelleenkäyttöä.

Pelargoneilla on varsin pieni juuristo, joten ne eivät tarvitse kovin suurta ruukkua. Suuren ruukun multa ei kuivahda yhtä nopeasti kuin pienemmän, joten pelargoni saattaa kärsiä liiasta märkyydestä. Ruukun koko vaikuttaa paitsi kasvin kokoon mutta myös kukintaan. Suuressa ruukussa kasvi kasvaa suuremmaksi muttei välttämättä kuki niin runsaasti kuin pienessä. Englantilaiset näyttelysäännöt antavat tiukat mitat pienikasvuisten pelargonien ruukkujen koolle; kääpiöt saavat kasvaa maksimissaan 12 cm ruukussa, miniatyyrit 9 cm ja mikrominiatyyrit 6 cm ruukussa. Meillä ei ole näyttelyitä eikä tuosta säännöstä tarvitse välittää, mutta se kannattaa pitää mielessä suuntaa-antavasti sillä kaikki lajikkeet eivät välttämättä pysy kovin pieninä mikäli kasvavat suurissa ruukuissa. Jos siis haluaa kasvattaa miniatyyreja oikeasti mineinä, täytyy niillä olla myös pieni ruukku.

Pelargonit viihtyvät kuohkeassa ja ilmavassa kasvualustassa -sellaisessa joka imee veden hyvin mutta myös kuivahtaa kohtuullisen nopeasti. Itse olen ollut tyytyväinen edullisempiin puutarhamultiin, ja käytän niitä aikuisille kasveille useimmiten sellaisenaan. Mullan koostumus saattaa etenkin halvemmissa merkeissä vaihdella erästä toiseen, joten kannattaa luottaa omaan näppituntumaan enemmän kuin johonkin tiettyyn merkkiin. Jos multa vaikuttaa kovin tiiviiltä, sitä kannattaa keventää lisäämällä vaikkapa murskattua Leca-soraa tai hiekkaa. Monessa lähteessä suositellaan käytettäväksi perliittiä, joka toki onkin kasvien kannalta hyvä vaihtoehto. Perliitin haittapuolena on kuitenkin sen hienojakoisen pölyn haitallisuus puutarhurin terveydelle, joten itse suosin ja suosittelen mieluummin muita vaihtoehtoja. Jos ruukussa on tilaa ja itsellä riittää kärsivällisyyttä, kannattaa ruukun pohjalle askarrella salaojitus vaikkapa Leca-sorasta tai pienistä kivistä.

Pelargonit istutetaan uudelleen useimmiten keväisin talvilevon jälkeen, mutta uudelleenistutuksen voi tehdä myöhemminkin jos tarvetta ilmenee. Talvea vasten sitä ei kuitenkaan kannata tehdä, ettei kasvi innostu kasvuun väärään aikaan. Oikea aika suuremmalle ruukulle on, kun ruukussa on enemmän juuria kuin multaa tai jos ruukku näyttää suhteettoman pieneltä kasvin kokoon nähden. Myös pelkkä mullanvaihto piristää pelargonia. Paras aika sille on keväällä kun kasvi on lähtenyt uuteen kasvuun talven jälkeen.


Vasemmanpuoleisella kasvilla ei vielä ole kiire mullanvaihtoon, oikeanpuoleinen sen sijaan jo huhuilee uuden mullan perään. 



Kommentit

  1. Olen itse ihastunut Biolanin kesäkukkamultaan pelargonien kasvatuksessa. Siihen onkin lisätty juuri tuota mainitsemaasi lecasoramursketta. Multa pysyy kuohkeana ja ilmavana pitkään....on kylläkin melko kallis vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä olen kuullut kyllä muidenkin kehuvan. Itse en ole kokeillut kuin Biolanin puutarhamultaa ja se oli aivan liian tiivistä pelakuille. Kokeilemallahan se sopiva löytyy :)

      Poista
  2. Olen miettinyt tätä asiaa ja päätinkin nyt kysyä sinulta, koska en itse osaa sitä pähkäillä. Eli kyse on tuosta salaojituksesta. Laitan yleensä aina ruukun pohjalle rikkinäisestä ruukusta palasen, joka ilmeisesti ajaa tuon salaojituksen virkaa. Vai ajaako? Olet kuitenkin suositellut kastelemaan pelargoniaa ruukun aluselle, mutta pystyykö kasvi saamaan tuo veden, jos siellä on salaojitus? Itse käytän saviruukkuja, joten ruukku itsessäänkin jo imee sitä vettä, mutta saako kasvi. Pöhkö kysymys vähän, mutta kun tuo mullanvaihtoaika on kohta, niin ajattelin kysäistä.

    VastaaPoista
  3. Ruukun pala (tai useampi) ajaa kyllä salaojan virkaa ja sellaista kannattaa käyttää jos vain on viitseliäisyyttä askarrella. Mutta olenko minä sanonut tuosta alusalautasella kastelusta? Jos olen niin olen kyllä puhunut ihan pehmoisia...Itse kun kastelen aina mullan päälle ja loppukesästä otan aluslautaset vallan pois etteivät lillu liian kauaa vedessä. Pistokkaat kyllä kastelen alakautta juurrutusvaiheessa, mutta se on eri asia :)

    VastaaPoista
  4. Voi olla, että muistan väärin. Jostain olen siitä aluslautaselle kastelusta lukenut, mutta saattaa olla, että se tieto tulikin jostain muualta. Yhdistin sen vaan sinuun.

    No helpotus, ettei tarvitse. On nimittäin aika vaikeaa kastella aluslautaselle. Juurelle minäkin olen kastellut. Jatkan siis samaan malliin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti