lauantai 18. lokakuuta 2014

Laji, lajike, löytö?

Pelargoneja harrastaessa törmää väkisinkin termeihin laji ja lajike, sekä niiden iloiseen sekakäyttöön ja jopa ihan väärinkäyttöönkin. Itsehän olen niuhoista niuhoin kun puhutaan oikeellisista termeistä, ja siitä huolimatta olen itsekin omaksunut erään erittäin virheellisen tavan kirjoittaessani lajikkeista... Lajikeasia on kuitenkin sydäntäni lähellä ja lajikkeiden oikeellisuus on minulle koko tämän harrastuksen idea. 

En ala luennoimaan kasvitieteestä sen syvällisemmin, mutta selvennän hieman käsitettä laji. Laji on perusyksikkö, ihmisen keino saada selkeyttä ja lokeroitavuutta luonnon monipuolisuuteen. Laji on luonnossa esiintyvä perusmuoto, pelargoneista puhuttaessa puhutaan usein luonnonlajeista -tämä termi ei ole kasvitieteellisesti kovin pätevä mutta harrastajien kesken sen käyttö on ihan perusteltua sillä se tekee selvemmän eron lajien ja lajikkeiden välille. Lajin tieteellinen nimi kirjoitetaan aina kursiivilla ja se koostuu kahdesta osasta, sukunimestä ja lajinimestä; esimerkkinä Pelargonium zonale. Toinen yleisesti näyttäytyvä lajinimi on Pelargonium peltatum, riippapelargoni. 

Siinä missä laji on luonnollinen yksikkö, ovat lajikkeet syntyneet ihmisen aikaansaannoksina erilaisten luonnonlajien risteyminä. Pelargonium zonale on antanut nimensä tunnetuimmalle lajikeryhmälle; Pelargonium Zonale-Ryhmä, (koti)pelargoni. Harrastajat haluavat luoda vielä lisää selkeyttä kotipelargonien luokitteluun jakamalla niitä edelleen erilaisiin ryhmiin; koristelehtisiin, tähtipelargoneihin, ruusunnuppupelargoneihin, miniatyyripelargoneihin jne. Tämä jaottelu ei kuitenkaan ole tieteellinen eikä kovin tarkka, sillä monet lajikkeet kuuluvat useampaan ryhmään. Kaikki nämä kuitenkin ovat kotipelargoneja, vaikka harrastajien kesken tämä nimitys on yleensä varattu niille tavallisemmille, vihreälehtisille ja suhteellisen rotevakasvuisille lajikkeille.

Lajikkeen nimi tulee kirjoittaa aina yksinkertaisin heittomerkein, isolla alkukirjaimella ja ilman kursivointia. Kuten vaikkapa 'Ray Bidwell', 'Appleblossom Rosebud' tai 'Clatterford'. Tämä on nyt se seikka, jossa itsekin lipsun, ja niin tuntuvat lipsuvan monet muutkin. Internetissä, etenkin blogeissa ja keskustelupalstoilla on ihan yleinen käytäntö kirjoittaa lajikenimet sellaisenaan ilman heittomerkkejä. Liekö kyse laiskuudesta, vai onko heittomerkittömyys jotenkin tuttavallisempaa, en tiedä. Te lukijat nyt sitten ainakin tiedätte, että teette kuten minä sanon ettekä kuten minä teen. 


Oikeaoppisesti lajikkeet tulisi myös rekisteröidä, jotta niitä voi kutsua lajikkeiksi. Pelargoneja rekisteröi British and European Geranium Society, ja lajikeluettelon voi ostaa englantilaiselta The Pelargonium & Geranium Society :lta (PAGS). Jonkun verran siitä joutuu köyhtymään, mutta hei, onhan tämä sentään niuhon harrastajan pyhä kirja... Lajikkeita on 15 000 ja julkaistussa lisäosassa vielä 1200 lisää.


Lajikkeiden kanssa pelatessa tulisi muistaa, että monivuotisilla kasveilla lajikkeet lisätään aina kasvullisesti (pistokkaasta), eli kasvit ovat toistensa klooneja. Itselleni on tärkeää tietää, että hankkimani kasvi on juuri sen ja sen jalostajan sinä ja sinä vuonna aikaansaaman geeniyhdistelmän kopio -ei sen siementaimi eikä sportti, puhumattakaan että se olisi vain joku muu kyllin saman näköinen. 

Toinen tärkeä seikka muistettavaksi on se, että jotkut lajikkeet ovat suojattuja. Rekisteröinti ei ole sama asia kuin suojaus, vaan suojatuille lajikkeille on ihan omat listansa. Lajikkeiden suojaus on hieman sama asia kuin patentointi; silloin kaikki oikeudet lajikkeen lisäämiseen ovat sen jalostajalla. Monia suojattuja lajikkeita lisätään ja myydään ihan huoletta harrastajien kesken, ilmeisesti autuaan tietämättömänä suojauksesta. En tiedä yhtään tapausta, että kasvipiratismista olisi päädytty käräjille, mutta nykyisen tekijänoikeustietoisuuden vallitessa tästäkin on hyvä muistuttaa. Itse en uskaltaisi leikkiä tulella kun kerran vapaata riistaakin on pilvin pimein, mutta kukin tehköön omantuntonsa mukaan ja harkitkoon toimintansa riskit ihan itse. Pääasia että tietää, mitä tekee.

Kun nyt on näinkin syvällisesti päästy sisään lajikkeen käsitteeseen, lienee aika hämmentää soppaa ja kertoa, että läheskään kaikki liikkeellä olevat lajikkeet eivät ole rekisteröityjä. Miksi, sitä pitäisi kysyä niiden jalostajilta. Tällaiset rekisteröimättömät tulisi oikeaoppisesti ilmoittaa tavallisissa heittomerkeissä yksinkertaisten sijaan, mutta tältä muotoseikalta vältymme kun vääräoppisesti viisveisaamme koko heittomerkkihommasta... Ihan virallisissa yhteyksissä ja esimerkiksi kasveja myydessä tällaisissa seikoissa ei kuitenkaan saisi olla lipsahduksia -rekisteröimätöntä kun ei saisi lajikkeeksi kutsua. Monesti näistä rekisteröimättömistä on kuitenkin ihan mukavasti tietoja saatavilla, joten edelleen se on harrastajan itsensä päätettävissä, kuinka paljon antaa asialle painoarvoa.

Ruusuharrastajien keskuudessa tunnetaan yleisesti käsite löytöruusut. Nämä ovat ruusuja, jotka on tosiaankin löydetty jostain. Ne saattavat olla jonkun vanhan lajikkeen siementaimia, tai jotakin vanhaa lajiketta, jonka varma tunnistaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Joistakin tiedetään, että ne ovat kymmeniä tai yli sata vuotta vanhoja, joidenkin ikää ei voida edes arvioida. Usein ne nimetään löytöpaikkansa mukaan. Pelargoneissakin on paljon vastaavia lajikkeita (joita ei siis oikeasti saisi lajikkeiksi sanoa koska niitä ei ole rekisteröity), ja usein puhutaan vanhoista kotimaisista tai vaikkapa vanhoista ruotsalaisista. Parhaimmillaan niiden mukana kulkee tarina niiden alkuperästä ja ehkä toinen niiden käänteistä matkan varrella. Mieleni tekisi lanseerata niille lisäksi termi löytöpelargoni -näitä kun on löydetty pitkin Eurooppaakin eikä vain Suomesta tai Ruotsista. Nämä vanhat lajikkeet ovat usein harrastajien keskuudessa kaikkein halutuimpia ja kaikkein vaikeimpia löytää koska niitä ei ainakaan toistaiseksi juurikaan lisätä kaupallisesti. Vai mitäs sanotte nimistä Evakko, Kaisa, Säkkijärveläinen, Sotaleski... kukapa noita EI haluaisi itselleen?

Tosiaan, minä olen lajikkeiden suhteen niuho. Minulta lentävät väärät ja nimettömät hyvin herkästi kompostiin -viimeistään syksyllä kun talvetustilan ahtaus iskee. Se ei tarkoita, että nimetön pelargoni olisi sen huonompi kasvina, minä vain satun tykkäämään nimellisten lajikkeiden keräilystä, ja jokainen nimetön kuitenkin vie talvetustilan mahdolliselta nimelliseltä. On minullakin poikkeukseni, nimittäin muutamat sellaiset kasvit joilla on jostain syystä oma tarinansa ja siten tunnearvoa. Sekin pitää muista, että vaikka tällaiset lajeihin ja lajikkeisiin liittyvät muotoseikat ovat joustamattomia, ei kuitenkaan ole olemassa yhtä ainoaa virallista tapaa kasvattaa pelargoneja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti