keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Bakteeriäkämä

Suloisten kukkakuvien väliin lienee syytä kirjoitella vähemmän mukavistakin asioista, joiden kanssa lähes jokainen pelargoniharrastaja joskus joutuu tekemisiin. Eräs yleisimmistä ongelmista on tauti nimeltä bakteeriäkämä.

Bakteeriäkämä on Rhodococcus fascians -nimisen bakteerin aiheuttama tauti. Se tarttuu pelargonien lisäksi moniin muihinkin kasvilajeihin. Pelargoneilla se on varsin (ikävän) yleinen, eikä sen esiintymistä ainakaan ole vähentänyt se, että se on yleisyydestään huolimatta edelleen varsin tuntematon. Ikävä se on siinä mielessä, että bakteeri voi olla piilevänä kasvin solukoissa pitkiä aikoja -yleensä lähteissä puhutaan kuukausista, mutta käytännössä olen todennut sen piilottelevan joskus paljon pidempäänkin. Useimmiten oireet ilmestyvät ensimmäisen kerran nuoriin, vasta juurtuneisiin pistokastaimiin tai vanhempiin kasveihin kasvukaudella, kasvun ollessa kiihkeää.

Näkyvin oire, se joka myös oireeksi tunnistetaan, on kukkakaalimainen rykelmä varren tyvellä, mullan läheisyydessä. Kukkakaalimaista kasvustoa voi nousta myös mullasta, etenkin nuorilla pistokkailla. Toinen, hiukan epäselvempi oire on tiheä versominen tyveltä. Tällainen versorypäs on tiheä ja siinä kehittyvät uudet lehdenalut ovat epämuodostuneita, yläosastaan usein sydämen muotoisia. Kukkakaalimuodostelmaa ei ole, mutta versot saattavat olla malliltaan epämääräisiä pötköjä. Tätä kasvua voi helposti luulla normaaliksi versomiseksi tai jopa juurivesoiksi. Vyöhykepelargoneilla juurivesojen kehittyminen on kuitenkin hyvin harvinaista ellei koko kasvin maanpäällinen osa ole kuollut, joten kannattaa suhtautua mullasta punkevaan uuteen kasvuun varauksella. Jaloilla ja tuoksuvilla juurivesoja ilmestyy huomattavasti helpommin.

Kauhugalleriassa ensin pari perinteistä kukkakaalia:





Tämä yllätys piilotteli nuoren taimen purkissa mullan alla: 


Tämäkin oli vain juuri ja juuri näkyvissä:




Sitten pötkylöitä ja lehden yritelmää:



Tässä on miniatyyripelargoni, jonka äkämäkasvain on alkanut versoa terveen näköisillä lehdillä. Seassa näkyy kuitenkin epämuodostuneita lehdentapaisia. Rungon toisella puolella näkyy itsestään pois kuivunutta äkämää -siitä jää runkoon pysyvä arpi:

Tässä vertailun vuoksi tervettä versomista (mullan pinnalla näkyvä vihreä on rikkakasvien sirkkalehtiä):




     Torjunta

Mikäli pelargoniin ilmestyy selvää äkämäkasvua, kannattaa kasvu poistaa ettei se turhaan kuluta voimia normaalilta kasvulta. Vaikka äkämän poistaa, ei kasvia kuitenkaan koskaan saa terveeksi. Useimmiten kasvi jatkaa kasvuaan ja elämäänsä aivan normaalisti -äkämä saattaa uusia tai ei. Emokasveiksi tautisista ei kuitenkaan enää ole, sillä bakteeri asustelee kasvin solukoissa ja siirtyy pistokkaisiin suurella todennäköisyydellä. Pistokkaiden ottaminen sairaasta kasvista on siten tavallaan taudin tietoista levittämistä. Tauti leviää kasvista toiseen saastuneen mullan, veden ja työvälineiden (myös käsien) mukana -tämän vuoksi ja lisätartuntoja ehkäistäkseen moni harrastaja hävittää sairaat kasvit kokonaan.

Käytännön vinkkejä:
-Pidä jokainen kasvi omalla alustallaan.
-Vältä kasteluveden roiskumista kasvista toiseen
-Kastele siten, ettei kannun/letkun pää osu kasveihin
-Vältä mullan koskettelua
-Pese kädet huolellisesti mikäli olet käsitellyt saastuneita tai uusia kasveja
-Jos säästät saastuneet kasvit, hoida ne aina terveiden jälkeen ja hanki niille oma kastelukannu.
-Pidä uudet kasvit omana ryhmänään ainakin kasvukauden yli ja hoida ne vasta vanhojen jälkeen,
-Desinfioi työvälineet kuten veitset kasvien välillä (esim. kiehuva vesi, etanoli, VirkonS)
-Pidä työalustat puhtaina
-Hävitä vanhat mullat huolellisesti
-Käytä aina puhtaita ruukkuja

Kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei se sitä ole. Oikeastaan voisi sanoa, että tällainen on normaalia, hyvää viljelyhygieniaa ja se on harrastajalle riittävä keino ehkäistä tautia. On jokaisen oma asia, heittääkö sairastuneet pois vai säästääkö ne. Moni kokee, ettei saastunut kasvi ole enää keräilyn ja siten säilyttämisen arvoinen, ja vastaavasti moni muu miettii ettei tällainen silmälle näkymätön vika haittaa kasvissa, jota säilytetään ja hoidetaan sen kauneuden vuoksi. Kumpikaan näkökulma ei ole sen oikeampi eikä väärempi. Pois heittäminen on tehokas tapa torjua sairautta, mutta se ei estä taudin ilmaantumista kokoelmaan uusien kasvien mukana eikä se estä piilevän tartunnan leviämistä mikäli kasvien käsittelyssä ollaan huolettomia.

Vertaistueksi kuva yhdestä kompostikuormasta äkämäisiä:



Jos osaisin, neuvoisin ilomielin sellaiset hankintapaikat, joista saa varmasti puhtaita kasveja. Tällä hetkellä sellaisia ei kuitenkaan tiedossani ole; tautia tupsahtelee sieltä sun täältä, niin kauppiailta kuin harrastajiltakin. Sen verran voin kuitenkin varoitella, että Hollannissa ja Belgiassa bakteeriäkämä on ollut iso riesa, joten ainakin näistä maista tulleet kasvit on syytä pitää pitkässä ja huolellisessa karanteenissa. Hyssyttelemällä tämä asia ei kuitenkaan parane sen paremmin kuin piilottelemalla tai syyttelemälläkään -loppujen lopuksi kyse on yhteisesta riesasta joka koskettaa jokaista pelargoniharrastajaa enemmän tai vähemmän, ennemmin tai myöhemmin. Ja jos nyt tämän tekstin jälkeen alkaa paniikinpoikanen iskeä niin voin lohduttaa, että talvinen valonvähyys ja etenkin liikakastelu ovat edelleen ja todennäköisesti aina ylivoimaisesti suurimmat ongelmat pelargonien kasvatuksessa.