Helmikuun arvonta ja mukavat uutiset!

Mukavasti kertyi taas arvontalappuja helmikuun purkkiin, kiitos kaikille osallistujille! Onnipojat olivat arvonnan aikaan nukkumassa, joten onnettarena toimin minä itse. Epävirallisena valvojana vieressä hurisee aito alastarolainen mustavalkoinen maatiaskissa Aimo. Tällä kertaa onni potkaisi Double Elleniä! Ja vaikka nyt eivät ole lapsukaiset kinastelemassa arvontavuorosta, en silti hennonut olla nostamatta toistakin lappua, jossa tällä kertaa luki levir. Laittaisitteko minulle yhteystietonne (tiina@niittynen.fi) jossakin vaiheessa niin ovat sitten valmiina kun lähettäminen on ajankohtaista (näillä kevätsäillä se ei kyllä kaukana ole nytkään...) Paljon onnea voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille!

Blogin päivittäminen on nyt ollut hieman hidastahtista, pahoitteluni siitä. Taustalla on kaksi seikkaa; ensinnäkin viime kesän kukkakuvat alkavat olla vähissä enkä anna kasvieni kukkia vielä koska tarvitsen niistä pistokkaita. Toisekseen opintoni sekä alkava kasvukausi teettävät suht runsaasti töitä. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että pitkäaikainen haaveeni sai viime viikolla ihan virallisesti nimen. Meillä on nyt Rinkin Puutarha. Rinki-nimisellä tilallamme on harjoitettu maataloutta usean sukupolven ajan, ja puutarhatuotanto on luonteva lisä jo olemassaolevaan toimintaan. Ihan silmänräpäyksessä ei harrastusta kuitenkaan tuontannoksi muuteta, joten tänä vuonna pysytellään vielä hyvin pienessä mittakaavassa. Toivon, että pelkkä erikoispelargonien viljely kantaisi tulevaisudessa riittävästi, ja takaan, että siihen puoleen panostan kyllä kaikkeni ja vielä vähän enemmänkin.

Vaikka olen luvannut pitää blogin pääsääntöisesti erossa ammatillisesta vuodatuksesta, on nyt pakko vielä mainita, että ensi viikon tiistaina on ensimmäinen puutarhuriopintojen näyttöni. Luotan siihen että osaan, ja tiedänkin osaavani ihan hyvin, mutta silti jännittää ihan kamalasti! Pidättehän peukkuja minulle!

Maaliskuussa onkin sitten luvassa lähinnä muutamia lajike-esittelyjä (jotain kuvia sentään on jemmassa), lisäksi hoito-ohjeista puuttuu vielä ainakin kasvukauden hoito. Nippelitieto-osastosta pari juttua sekä kestävyyskirjoitus on viittä vaille valmis, toinen ehdotettu aihe eli vanhat kotimaiset (kiitos Anulle hyvästä ideasta!) menee hamaan tulevaisuuteen koska siihen joudun kyllä tekemään salapoliisin työtä ensin. Voisinkin heittää pallon teille; kertokaa mistä haluaisitte lukea juuri nyt!

Tällaista täältä tällä kertaa, sitten vaan kohti valoa, uutta kasvua ja tietenkin maaliskuun arvontaa!

Keväisin terveisin,
Tiina

ja vielä se virallisempi litania yhteydenottojen helpottamiseksi:
Tiina Niittynen
Rinkin Puutarha
Rinkintie 100
32770 Huhtamo
p. 040-591 8778
tiina@niittynen.fi

Kommentit

  1. Lämpimät onnittelut uudelle yritykselle! Tuohan sopii teille kuin nenä päähän ja kuulostaa unelmaisen ihanalta! Tsemppiä näyttöön, aivan takuulla menee hyvin kun vain muistat hengittää ja rentouttaa hartiat. :) Ai niin ja kiitos onnettarelle!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä kovasti näyttöön, hyvin se menee!! Onnea voittajille myös!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut voittajille ja ONNEA ja MENESTYSTÄ myös teille kovasti. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  4. Onnea yritykselle ja näyttöön !

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä näyttöön! Pidä pää kylmänä ja usko itseesi ja onnistumiseesi!

    VastaaPoista
  6. Onnea uudelle yritykselle! Nyt sitten minä ja monet muut pelakuuharrastajat odotamme innolla koska erikoispelargonien taimia saa tilata Rinkin puutarhalta;)

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että unelmasi toteutuvat ja perustit yrityksen. Onnea ja menestystä niin opintojen näyttöihin kuin yrityksellekin.

    VastaaPoista
  8. Lämmin kiitos kaikille :) Näyttö meni hyvin, ihan rutinoitunein emännän ottein ajelin traktorinkin :D Mutta on se jännä juttu miten ihan normaalien hommien tekeminen kuten pistokkaiden ottaminen saa uuden sävyn kun niitä tekee tarkkailevien ja arvioivien silmien alla...

    MerjaH, kyllä meiltä voi tilata pelargoneja ja verenpisaroita jo heti. Tuotantotilat ovat vielä pienet eli kutakuinkin olemattomat, joten teen ensisijaisesti tilauksesta noita. Tällä hetkellä on tammikuun ennakkovarauksia valmistumassa sekä muutama sata kappaletta "ylimääräisiä", jotka ajattelin listata huuto.nettiin viimeistään ensi viikolla (ihan listahinnoilla kuitenkin), koska näin pienillä määrillä ei vielä oikein kannata sitä omaa verkkokauppaa perustaa. Minulle voi laittaa sähköpostia (tiina@niittynen.fi) niin voin lähettää lajikelistan.

    VastaaPoista
  9. Hienoa, että näyttö sujui hyvin! Paljonko on vielä opiskelua ja näyttöjä jäljellä ennen valmistumista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuota vielä syyskuuhun 2016 :D Onneksi näyttötutkinto aikuispuolella on aika joustava suoritettava, ei tästä aikataulujen sovittamisesta muuten tulisi mitään.

      Poista
    2. Onneksi on, ettei tarvitse unelmia haudata normi arjen pyörittämisen vuoksi!

      Poista
  10. Heippa taas,Tiina!
    Terveisiä Ypäjältä =)
    Mullakin on nyt sitten enempi pelakuita, 9 kappaletta =)
    Vanhoja Suomalaisia metsästin, ja 6 kpl löysin =)
    Aika ylpeä olen näistä =)
    Ehkä tuun kesällä piipahtamaan sun uudessa puutarhassasikin =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti