keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Pistokaslisäys

Pistokaslisäys on ainoa varma tapa saada emokasvin kaltaisia jälkeläisiä ja siten myös säilyttää lisättävän kasvin lajike. Pelargonit ovat varsin helppoja pistokaslisättäviä -eikä se ainakaan ole hidastanut niiden voittokulkua talosta taloon jo ajat sitten. Pelargonipistokkaat matkustavat kirjeissä ja mitä erilaisimmissa nyssäköissä uusiin koteihinsa, ja jaksavat silti juurtua mukisematta. Sanotaan, ettei kasvista saa kiittää ja että varastettu pistokas juurtuu parhaiten. Itse en ole kokeillut varastamista ja useimmiten se kiitoskin lipsahtaa ihan vahingossa, ja silti vain pieni osa on jättänyt juurtumatta.

Pistokkaat kannattaa leikata kasvussa olevasta, vahvasta emokasvista, jolloin ne juurtuvat parhaiten ja jaksavat myös lähteä kasvuun reippaasti. Kukkimaton kasvi tai edes kukkimaton oksa on paras, sillä kukinta hidastaa juurtumista. Pistokas leikataan irti terävällä veitsellä, ei saksilla (eikä ainakaan tylsillä saksilla!), sillä sakset murskaavat varren solukkoa jolloin mädäntyminen alkaa heti multaan pistämisen jälkeen.

Pistokas leikataan heti varren nivelen alapuolelta, sillä juuret kasvavat nivelestä (tappi kannattaa poistaa emokasvista). Sopiva pituus on n. 10cm, riippuen lajikkeesta. Niveliä pistokkaassa olisi kuitenkin hyvä olla ainakin kolme (yksi mullan alle, yksi pinnalle ja yksi pinnan yläpuolelle), joten oikein rotevakasvuisen lajikkeen pistokas saattaa olla pidempikin. Vastaavasti miniatyyreillä emokasvikin voi olla vain sen 10 cm korkea, joten pistokas on huomattavasti lyhyempi. Miniatyyreillä pistokkaaseen jää käytännössä aina enemmän kuin kolme niveltä, sillä nivelvälit ovat niin lyhyet ettei kolmen nivelen pistokasta pystyisi kunnolla käsittelemään. Pistokas voi olla joko latva- tai varsipistokas.

Leikattu pistokas
Leikkaamisen jälkeen pistokkaasta poistetaan lehtihankojen korvakkeet (mullan alle ei tarvita mitään ylimääräistä mädäntymisen lähtökohdaksi) ja lehtiä alimmasta alkaen. 2-3 ylintä lehteä jätetään. Suurista lehdistä kannattaa leikata osa pois, jotta haihduttavaa pintaa olisi vähemmän eikä pistokas kuivuisi. Kirjavalehtisillä lajikkeilla kannattaa leikata pois suuret valkoiset alueet ja poistaa kokonaan valkoiset lehdet. Mikäli pistokkaassa on nuppuja, ne poistetaan. Kannattaa tarkistaa kasvupiste, ja poistaa siellä mahdollisesti piileskelevä nupun alku varovasti (kasvupiste ei saa vaurioitua).

Edellisen kuvan pistokas käsiteltynä.

Suuria lehtiä kannattaa leikata pienemmiksi.

Juurrutusalustan tulisi olla mahdollisimman vähäravinteista ja läpäisevää. Kylvömulta, taimimulta tai edulliset puutarhamullat kevennettynä hiekalla tai vaikkapa vermikuliitilla ovat sopivia. Itse suosin vermikuliittia ja puutarhamultaa, sillä vermikuliitti pidättää kosteutta ja auttaa pitämään juurtumisalustan kosteuden tasaisempana. Pistokkaalle tehdään multaan reikä (ei siis survota pistokasta raa´alla voimalla multaan), jonne se asetetaan. Multa tiivistetään kevyesti painamalla pistokkaan ympärille. Sitten laitetaan pistokkaalle nimilappu (ihan oikeasti, niitä EI muista jälkeenpäin!) ja kastellaan se aluslautasen kautta. Etenkin ensimmäinen kastelu saa olla reilu -multa saa imeä vettä pintaansa saakka. Kastelu kannattaa aina tehdä aluslautasen kautta, sillä juuretkin kasvavat alaspäin. Multa pidetään tasaisen kosteana siihen saakka kunnes juurtuminen on kunnollista (jos tarkistat tilanteen kippaamalla paakun ylösalaisin, varo sen rikkoontumista ettei käynnissä oleva juurtuminen suotta häiriinny).

Pistokkaat juurtuvat parhaiten +20 asteessa, ja alalämpö edistää myös juurtumista. Kotioloissa voi olla hankala järjestää alalämpöjä, joten mikä tahansa valoisa ja suunnilleen huoneenlämpöinen paikka käy. Suoraa auringonvaloa pistokkaat eivät kuitenkaan kestä. Monet muut kasvilajit tarvitsevat muovihupun tai jonkunlaisen kuvun suojakseen juurtumisvaiheessa, mutta pelargoni ei sellaista kestä. Pistokkaita ei myöskään sumutella, vaan mullan tasainen kosteus riittää.

Valmiita pistokkaita juurtumassa.

Pelargonipistokkaat voi juurruttaa myös vesilasissa. Tällöin pistokas valmistellaan samoin kuin multaan pistettäessä, mutta lehtiä voi jättää jonkun verran enemmän. Vesipistokas istutetaan multaan kun juuret ovat muutaman sentin pituiset (riippuen jälleen lajikkeen koosta) ja viimeistään silloin kun pistokas on alkanut kasvaa.

Pistokkaan varovainen lannoitus aloitetaan siinä vaiheessa, kun juuria näkyy paakun reunoilla ja kun pistokas on alkanut kasvaa. Vastaavasti pienessä potissa olevan pistokkaan voi tässä vaiheessa istuttaa suurempaan ruukkuun.


Miniatyyripelargonin pistokkaat eivät yllä siihen yleisesti suositeltuun kymmeneen senttiin...


tiistai 27. tammikuuta 2015

Talvinen tervehdys ja pistokasarvonta!

Vaikka tammikuu onkin varsin syvää talvea vielä, ei tässä päivien pidentyessä oikein jaksa olla ajattelematta kevättä. Minulle tämä onkin varsin kiireinen ja erilainen kevät kun koetan sumplia koulun, puutarhan perustamisen ja sen kuuluisan oman elämän välillä. Ihan kohta teroitan puukkoni ja aloitan ensimmäisten pistokaserien tekemisen :) Tässä alkuvuoden aikana olen koettanut naputella tänne perustavanlaatuisia ja ajankohtaisia hoito-ohjeita. Pistokaspostaus on viimeistelyä vailla, samoin julkaisua odottaa aiemmin toivottu kirjoitus kestävyydestä, lisää nippelitietoa ja jokunen lajike-esittelykin on odottelemassa.

Mukavasti ja tasaiseen tahtiin täällä tuntuu lukijoita käyvän, mikä on ilahduttavaa kun tämän blogin aihe on kuitenkin varsin suppea (ei sillä etteikö minulla olisi paljonkin sanottavaa pelargoneista). Kommentteja olisi mukava lukea enemmänkin, joten ajattelin julkistaa taas pistokasarvonnan. Nyt tehdäänkin kertarytinällä niin, että joka kuukausi tammikuusta huhtikuuhun arvon pistokaspaketin kommentoineiden kesken! Ei väliä mihin kohtaan kommentoi, kaikki kommentit osallistuvat! Kertokaa vaikka omista kasveistanne, kysykää, ehdottakaa, kritisoikaa. Postitus tietenkin kelien mukaan.

Kevätaurinkoisin terveisin,

Tiina

maanantai 26. tammikuuta 2015

Pelargonin leikkaaminen

Pelargonit saattavat kasvaa hyvinkin suuriksi, jos saavat siihen mahdollisuuden. Leikkaaminen on eräs tapa säädellä kasvin kokoa ja samalla myös sen muotoa. Moni pelargoneille sydämensä menettänyt haluaa nimenomaan säilyttää niiden luonnollisen kasvutavan ja jättää varret lyhentämättä, joku toinen taas trimmailee kasvejaan alituiseen -äärimmäisenä esimerkkinä englantilaiset näyttelykasvattajat, joiden kasvit ovat joko säännöllisiä puolipalloja tai symmetrisiä viuhkoja. Itse pidän täyteläisistä kasveista; kokoakin saa olla eikä muodon tarvtse olla prikulleen symmetrinen, mutta paljaita varsia en halua pöydilläni liiemmälti nähdä. Luonnollisuus olisi toki ylevä ihanne, mutta se menetettiin jo ajat sitten -silloin kun ensimmäiset lajikkeet jalostettiin.



Tämä keinuhevosella ratsastava pelargoni on iältään n. kymmenvuotias. Ihanan muhku, eikö?


Kääpiöpelargonit ovat luonnostaan kompakteja, mutta jotkut lajikkeet kasvattavat kyllä varttakin, mikäli niitä ei leikata.

Useimmiten leikkaaminen tehdään keväällä. Jos kasvista halutaan pistokkaita, kannattaa antaa sen ensin aloittaa kasvunsa. Mikäli pistokkaille ei ole tarvetta, voi kasvin leikata suoraan talviteloilta jolloin se ei tuhlaa energiaa kompostiin menevien versojen kasvattamiseen. Jotkut leikkaavat pelargonit jo syksyllä saadakseen ne mahtumaan paremmin talvetukseen. Monesti tosin talvi hoitaa homman kasvattajan puolesta ja leikkaamiseksi riittää pelkkä kuolleiden oksien poistaminen.

Kasvin kasvu on kiihkeintä sen latvassa ja oksien kärjessä, ja kärjen ollessa paikallaan on sivuversojen muodostuminen vähäistä. Leikkaamalla oksa poikki tai nipsaisemalla latvasta pelkkä kasvupiste (eli latvomalla) saadaan kasvi haaroittumaan ja kasvamaan myös leveyttä korkeuden sijaan. Ainakin oppikirjoissa, sillä jotkut lajikkeet ovat varsin itsepintaisesti yksivartisia eivätkä kasvata sivuversoja juuri millään.

Leikkaaminen kannattaa tehdä terävällä veitsellä, sillä sakset murskaavat solukkoa helposti. Etenkin pistokkaita leikatessa tämä on tärkeää, varsinainen leikattava kasvi kestää kyllä saksimisenkin. Oikea leikkauskohta on heti varren nivelen yläpuolella, sillä uusi kasvu alkaa aina nivelen kohdasta ja sen yläpuolinen osa kuivuu rumaksi tapiksi. Muutoin hommassa voi antaa itselleen vapaat kädet ja vapauden suunnitella sopivaa mallia.


Tämä kasvi on reilun vuoden vanha, ja sen latva on katkaistu kertaalleen edellisenä kesänä. Nyt se joutuu toistamiseen leikkauspöydälle.


Ja tällaistä jälkeä syntyi, leikkuutähteenä oivallista pistokasmateriaalia. Pistokkaiden ottamisesta lisää täällä.


lauantai 24. tammikuuta 2015

Kohti kevättä ja valoa!

Kohta se on oikeasti täällä, kevät! Kevään edistyessä alkaa myös pelargonien talvetuksen purkaminen olla ajankohtaista. Siitä nyt siis muutama sananen kera huonolaatuisen kauhugallerian, joka toivottavasti toimii samalla myös kannustimena!

Suurin osa harrastajista tuo pelargoninsa sisälle ikkunalaudoille, sillä harvalla on sellaista talvetustilaa jossa lämpöä ja valon määrää voisi nostaa. Innokkaimmat ovat toki jo aloittaneet, mutta käytännössä vasta helmikuun puolivälissä alkaa luonnonvaloa olla riittävästi, ja sitäkin vain aurinkoisella ikkunalla, ja sillä edellytyksellä että kevät ylipäänsä on aurinkoinen! Kevät 2014 oli ennätyksellisen pilvinen, en muista näkyikö aurinkoa lainkaan ennenkuin maaliskuun lopulla. Sen kyllä huomasi kasveista; pelargonit ja muiden kasvien pikkutaimet tarvitsivat lisävaloa vielä maaliskuun lopussa. Olen kuullut Matinpäivän olevan perinteinen pelargonien leikkaus(?)päivä, ja sitä onkin ihan hyvä pitää ohjenuorana. Kasvit kannattaa tuoda sisälle joka tapauksessa maaliskuun alkuun mennessä, sillä pilvisenkin kevään valo alkaa siinä vaiheessa olla parempi vaihtoehto kuin lisäsinnittely talvetuksessa.

Valon riittävyyttä on hyvä arvioida kasvusta; hontelo kasvu ja täysin valoa kohti kääntyneet lehdet viittaavat siihen, että lisävalaistuksen tarve on huutava. Yleensä valoja käytetään vain talvetuksessa ja keväällä pikkutaimille, mutta mikään taho ei kiellä antamasta lisävaloa myös pelargoneille kevään aikana. Totta puhuen se olisi kasvien kannalta jopa suotavaa. Vaikka inhoan siivoamista, en voi olla mainitsematta sitäkin, että ikkunat kannattaa pestä ajoissa. Likainen ikkuna nimittäin estää valon pääsyä sisälle. Ihan suoraa paahdetta eivät pelargonitkaan kestä, mutta käytännössä sellainen tilanne on edessä vasta todella lähellä kesää.

Moni leikkaa pelargonit sisään tuodessaan, ja jotkut vaihtavat mullankin. Itse suosin maltillisempaa tapaa ja siistin vain kasvin kuolleet osat pois. Sitten kastelen hiukan pelkällä vedellä, ja odottelen kasvun alkamista. Tämä siksi, että haluan ylijäämäpalat pistokkaiksi, ja ne juurtuvat paremmin kun emokasvi on aloittanut kasvunsa. Mullanvaihtoa en ole nähnyt tarpeelliseksi tehdä heti vaan siirrän sen siiheksi että näen kasvin tosiaan olevan elossa ja lähtevän kasvuun. Olen myös ajatellut, että yksi muutos kerrallaan stressaa kasvia vähemmän. Kuitenkin veikkaan että suurin osa pelargoneista kestää ja jaksaa vallan mainiosti vaikka ne leikattaisiin ja vaihdettaisiin uuteen multaan sisälletuonnin yhteydessä

Alkuunsa saa kastelun kanssa olla todella varovainen, etenkin jos kasvi on lehdetön tai jopa kuollut maanpäällisiltä osiltaan. Kastelun määrää voi lisätä sitä mukaa kun lehdet kasvavat, toki multa saa hieman kuivahtaa välissä. Lannoituksen voi aloittaa hiljalleen samassa tahdissa kasvun kanssa, jos kasvi on vanhassa mullassa. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa leikkaaminen ja pistokkaiden ottaminen.

Viimeisenä vielä kuvien kera se kaikkein tärkein sääntö: Älä luovuta. Älä heitä pelargonia pois, vaikka se olisi lehdetön. Älä heitä sitä pois, vaikka varsi olisi kuollut. Se voi vielä elpyä. Pois saa heittää vain sellaisen kasvin, jonka multapaakku on märkä ja pahanhajuinen samaan aikaan kun varsi on mätä.


Tällä kasvilla on tumma, ruttuinen varsi, mutta kuiva multapaakku. Tyvi ei tunnu mädältä. Se menee vielä jatkoon!

Tämä jo puskee uutta versoa tyveltään vaikka vanha varsi on täysin eloton.

Tämä tuoksupelargoni kuoli jo syksyllä unohduttuaan pakkaseen. Kumminkin se on kasvattanut monta uutta versoa talven aikana

Tämä kääpiöpelargoni kuoli vuosi sitten kokonaan mullan pinnalta kun hiiret olivat nakertaneet varren talvetustilassa. Pitkälle kesään kesti ennenkuin sen uusi verso oli voimistunut, mutta loppukesästä se jo luovutti latvansa pistokkaaksi ja nyt liki vuosi tuhostansa se on näin sievä. Ei saa väheksyä pelargonien elinvoimaa!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ihanaa kevään odotusta kaikille!






keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Sessorna på Haga


Ruusunnuppupelargoni Sessorna på Haga on saanut nimensä prinsessa Sibyllan mukaan. Sitä tuotiin Hollannista Ruotsiin 1940- luvun alussa myytäväksi köyhien lasten hyväksi. Epäillään, että se on alunperin lajike nimeltä 'Roi des Lilliput' (Pynaert 1887).

Sessorna på Haga on tiiviskasvuinen, pienikokoinen ja kukkii punaisin kukin.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Warrenorth Pearl


Warrenorth Pearl (Simmons) kukkii kerrotuin vaaleanpunaisin kukin. Lajikkeen varsinainen viehätys piilee kuitenkin sen erikoisissa lehdissä. Lehtien reunat ovat epäsäännöllisesti kermanvalkoiset, ja keskellä erottuu kapea vaaleanpunainen vyöhyke. Kolmivärilajikkeeksi tämän lehdet ovat varsin suuret ja kasvutapakin varsin roteva. Nuoret lehdet saattavat olla lähes kokonaan kermanvaaleita pinkillä vyöhykkeellä, vihreän värin kehittyessä niihin myöhemmin.





perjantai 16. tammikuuta 2015

Nippelitietoa, osa 1


Kun puhutaan yksinkertaisista pelargonin kukista, puhutaan sellaisista kukista, joissa on enintään viisi terälehteä. Puolikerrotuissa kukissa on terälehtiä enemmän kuin viisi, mutta vähemmän kuin kymmenen. Kerrotuissa kukissa terälehtiä on kymmenen tai enemmän.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Selma


Tämän kauniin kotipelargonin alkuperä ei ole tiedossani, mutta mahdollisesti tämä on vanha tanskalainen lajike. Oman kasvini olen ostanut Saaren Kartanon puutarhalta vime keväänä.

Selmalla on puolikerrotut, suorastaan hehkuvat violettiin vivahtavat vaaleanpunaiset kukat suurissa tertuissa. Lehdissä erottuu leveä vyöhyke.


lauantai 10. tammikuuta 2015

Wilhelm Languth


Siinä missä Appleblossom Rosebud kuluu jokaisen pelargonikokoelman perusruusunnuppuihin, on Wilhelm Languth sellainen koristelehtinen lajike, jonka luulisi löytyvän jokaisen harrastajan kokoelmasta. Lajike on vanhaa saksalaista alkuperää, 1800-luvun lopulta, joskin se on rekisteröity 1950-luvulla USA:ssa. Kukat ovat karmiininpunaiset, kerrotut ja lehdet vihreät valkoisella reunalla. Vyöhyke erottuu juuri ja juuri tummempana vihreänä. 

Tämä lajike tunnetaan mm. nimillä Caroline Schmidt, Herrgårdspelargon ja Herraskartano. Se on kirjavalehtiseksi varsin vahva kasvaja ja hyvin kestävä.



Torsång


Tämä siro, runsaasti kukkiva pelargoni on kotoisin Ruotsista, Torsångin kauppapuutarhalta 1930 -luvulta. Torsångilla on kerrotut vaaleanpunaiset kukat. Lajike pysyttelee helposti kääpiökokoisena.


torstai 8. tammikuuta 2015

Crystal Palace Gem



Crystal Palace Gem (Grieve) on vanha lajike, vuodelta 1868. Se on lajikkeen 'Lady Middleton' sportti. Kukat ovat yksinkertaiset punaiset, ehkä hieman lohenpunaisen sävyiset. Lehdet ovat vaaleanvihreät ja niissä on tummanvihreä perhoskuvio. Kasvutapa on tiivis, ja oman kokemukseni mukaan Crystal Palace Gem on hyvin elinvoimainen lajike. Suomessa tätä kuulee joskus kutsuttavan nimellä Palikaisten Kartano.





sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Nyppisinkö nuppuja?

Nuppujen poistaminen on tunteitakuumentava aihe harrastajien keskuudessa -ainakin siinä vaiheessa kun nuoresta taimesta pitäisi nypätä kauan odotettu ensimmäinen nuppu pois. Eihän sitä millään raaskisi poistaa! Siksi aihetta lienee syytä käsitellä hieman kasvien fysiologian kannalta.

Kasvit tuottavat yhteyttämällä sokereita, joita ne varastoivat ja joiden sisältämällä energialla ne ylläpitävät elintoimintojaan eli kasvavat, kukkivat ja elävät. Yhteyttämisen tehokkuus riippuu valon ja lehtivihreän määrästä. Kukkiessaan kasvi käyttää energiaa kasvattaakseen huomattavan määrän solukkoa, joka sekin kuluttaa energiaa elintoimintoihinsa mutta joka ei yhteytä juuri lainkaan. Kasvin täytyy tuottaa kukkimiseen tarvittava energia muissa osissaan tai ottaa se varastoistaan.

Ajatellaanpa nuorta, vastikään juurtunutta pistokasta. Sillä on hento varsi ja muutama lehti, ja nuppu tulossa. Pienellä kasvilla ei ole suuria ravintovarastoja, ja sen yhteyttämistehokin on vielä pieni vähäisen lehtien määrän vuoksi. Se joutuu käyttämään huomattavan osan energiastaan kukinnon kasvattamiseen eikä kasvuun tällöin riitä energiaa juuri lainkaan. Usein nuoret pistokkaat kukkivat vain parilla kukalla -niillä ei yksinkertaisesti ole energiaa enempään. Tämän vuoksi nuput kannattaa poistaa kunnes kasvi on ehtinyt kasvattaa useita uusia lehtiä, mielellään jopa siihen saakka kunnes se on lähes täysikokoinen. Juurtumattoman pistokkaan ei parane antaa kukkia ollenkaan -eniten tosin siksi, että kukintaan virittävät hormonit estävät juurtumista.


Toinen kriittinen tilanne on talvetuksessa oleva kasvi. Valon määrä ei välttämättä riitä kuin olemattomaan
yhteyttämiseen, joten kasvi käyttää varastossa olevaa energiaansa. Isolla kasvilla varastot todennäköisesti riittävät kukintaan, mutta pienempi yksilö saattaa käyttää kaiken energiansa kukinnon muodostamiseen ja kirjaimellisesti kukkia itsensä hengiltä. Esimerkiksi kuvan miniatyyripelargoni on täysikasvuinen kasvi, mutta sen yhdessä kukinnossa on yhtä paljon massaa kuin koko muussa kasvissa. Tuollaisen kukinnon muodostaminen haukkaa leijonanosan koko kasvin energiavaroista, joten ei, ei ollut järkevää antaa sen kukkia talvetustilassa. Talvetuksen jälkeen varavoimalle olisi toki isollakin kasvilla käyttöä uuden kasvun kasvattamisessa. Talvella kukkinut kasvi ei pysty keväällä aloittamaan kasvua yhtä tehokkaasti kuin sellainen, jolla on vararavinnot tallessa.

Tapaus kolme: vaurioitunut ja lehtensä tiputtanut kasvi. Oli kyse sitten kuivumisesta taikka vesivahingosta, pyrkivät ne surkeista surkeimmat rangat aina väsäämään nuppuja. Lehdettömän kasvin kyseessä ollessa kukinta tapahtuu yksinomaan vararavinnolla, ja pelargoneilla tällainen tilanne johtaa hyvin usein koko kasvin kuolemaan. Vastaava stressitilanne kasville voi olla esimerkiksi juuriston vaurioituminen uudelleenistutuksen yhteydessä tai vaikkapa postissa matkustaminen. Silloin nuput ja kukat kannattaa napsia pois jo ennakoivasti.

Kukinta on pelargonien keino tuottaa siemeniä, ja siemenet taas voivat olla kasvin ainoa keino säilyä huonojen olosuhteiden, kuten vaikkapa kuivuuden yli. Tämän takia kasvit useimmiten kukkivat juuri silloin, kun olosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset -ne panostavat tarvittaessa viimeisetkin voimansa ja ravintovarastonsa kukkimiseen ja siementen tuottamiseen. Toki kasvit kukkivat myös voidessaan hyvin, mutta ei kannata tuudittautua siihen, että kukinta olisi merkki hyvästä elinvoimasta. Niin kurjalta kuin se nuppujen poistaminen tuntuukin, kannattaa se näissä yllämainituissa tilanteissa tehdä mikäli haluaa säilyttää pelargoninsa vahvoina ja nauttia kukista vielä tulevaisuudessakin.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kastelusta ja lannoituksesta...

Ilman vettä ei pelargoni elä, ja silti liikakastelu on eittämättä yleisin syy pelargonien kuolemiin. Oleellisinta on muistaa, että mullan täytyy kuivahtaa hieman kastelujen välillä. Ei korppukuivaksi, mutta kevyeksi. Multa ei myöskään saa pysyä märkänä pitkään, sillä pysyvä märkyys tappaa juuriston varmasti. Hyvä ja ilmava multa on tärkeässä roolissa tässä asiassa. Ulkona olevilla pelargoneilla ei kannata pitää aluslautasta ellei sää ole poikkeuksellisen poutainen -lautaselle jäänyt sadevesi tuhoaa juuriston hyvin pian.

Kasvuaikaan ja etenkin kuumina ja tuulisina kesäpäivinä pelargonit tarvitsevat varsin paljon vettä, parhaimmillaan jopa kahdesti päivässä. Talvella kastelu saa puolestaan olla minimaalista, olosuhteista riippuen jopa olematonta. Noin +5 asteisessa hämärässä tilassa saattaa riittää pieni loraus vettä kerran tai kaksi koko talven aikana. Jos kasvit talvehtivat lämpimämmässä, tarvitsevat ne toki enemmän vettäkin.

Liian vähäisen kastelun oireet on helppo tunnistaa; akuutissa tilanteessa kasvin lehdet näyttävät harmahtavilta ja ovat hieman lurpallaan. Tällaisesta kuivahtamisesta seuraa yleensä väistämättä kukkien lakastuminen ja muutaman alimman lehden ruskettuminen. Pitempiaikainen kuivuus taas näkyy hitaana kasvuna ja alalehtien ruskettumisena. Kasvi saattaa myös kukkia runsaasti kärsiessään kuivuudesta. Kuivuudesta toipuminen on pelargonille kuitenkin helppoa.

Liiallinen kastelu onkin hieman vaikeampaa tunnistaa, jonka vuoksi vauriot pääsevät helposti etenemään siihen pisteeseen ettei kasvia enää voi pelastaa. Oireet ovat kuitenkin samankaltaiset kuin kuivuuden vaivaamalla kasvilla. Tämä kuulostaa hassulta, mutta on loogista, että versot kärsivät kuivuudesta kun märkyys on tappanut juuret, joiden tehtävä on kuljettaa vettä ylemmäs kasviin. Pitkäaikaisessa liikamärkyydessä vain osa juurista kuolee, jolloin lehtiä ruskistuu mutta kasvi sinnittelee silti elossa. Äkillinen hukkuminen voi tappaa juuriston täysin, jolloin kasvi useimmiten lurpottaa lehtiään. Mikäli pelargoni tuntuu kastuneen liikaa, mutta paakussa näkyy kuitenkin eläviä, valkoisia juuria, voi paakun nostaa sellaisenaan pois ruukusta kuivumaan. Mikäli paakussa näkyy tummia, kuolleita juuria, kannattaa rapistella märkä multa irti, leikata mädäntyneet juuret pois ja istuttaa kasvi uuteen multaan. Jos kaikki juuret ovat kuolleet, voi versoja toki koettaa juurruttaa uudelleen. Juurrutus onnistuu sitä paremmin, mitä nopeammin tilanteeseen on ehditty reagoida. Mikäli kasvi on tehnyt kuolemaa jo viikkoja, eivät versot todennäköisesti jaksa enää juurtua.

Tämä kasvi unohtui heinäkuun lopulla pariksi päiväksi veteen kun rankkasade oli täyttänyt sen alustan. Tässä vaiheessa juuristo oli jo täysin kuollut ja valitettavasti versotkin alkoivat mädäntyä tyveltä. Kasvi oli kuitenkin täynnä uusia nuppuja -monestihan hengenhädässä olevat kasvit nimenomaan panostavat viimeiset voimansa kukintaan.
Suomessa ei ole ulkomaiden tapaan saatavilla erikoislannoitteita pelargoneille. Mikä tahansa kukkiville kasveille tarkoitettu lannoite kuitenkin sopii vallan mainiosti. Kasvuaikaan pelargonit tarvitsevat runsaasti lannoitusta. Mikäli käytetään veteen sekoitettavaa lannoitetta, kannattaa sitä antaa mieluiten joka kastelulla, joilloin ravinteet ovat tasaisesti kasvin käytössä.  Annostelussa kannattaa noudattaa lannoitepakkauksen ohjetta. Englantilaiset näyttelykasvattajat kukittavat upeat kasvinsa kaliumkarbonaattilannoitteella eli potaskalla. Itse en ole sitä kokeillut, joten en myöskään osaa neuvoa sen annostelussa.

Syksyllä pelargonien lannoitusta vähennetään, ja talveksi se lopetetaan kokonaan. Mikäli kasvit jatkavat kasvuaan talvetuksessa ja niillä on riittävästi valoa, voi lannoitettakin antaa kunhan muistaa tehdä sen hyvin pienellä annostuksella. Lannoituksen puute näkyy pelargonissa hailakkana värinä ja kitukasvuisuutena.

Ruukku ja multa


Eräs kysymys, johon pelargonikeskusteluissa usein törmää, on "millainen ruukku pelargonille pitäisi olla?" Suurin osa harrastajista liputtaa perinteisen saviruukun puolesta, kun taas muutamat vastarannankiisket (mukaanlukien minä) pitävät kynsin hampain kiinni muoviruukuistaan. Jos asiaa kysyttäisiin pelargoneilta, ne todennäköisesti sanoisivat että ihan sama, kunhan kasvualustan olosuhteet ovat sopivat.

Saviruukku on kaunis, ja pelargoni oikeastaan kuuluisi patinoituneeseen saviruukkuun. Sellainen yhdistelmä vanhan kuistin ikkunalla on maalaisromatiikkaa parhaimmillaan. Saviruukun ehdoton etu on se, että se hengittää ja siinä kasvi kuivuu nopeammin. Pelargonit viihtyvät ilmavassa kasvualustassa, ja saviruukussa sellainen on tarjolla. Muoviruukku on eittämättä varsin ankea, ja sen kanssa on suurempi riski mätänemiselle mikäli kasvi kastuu liikaa. Itse käytän pelkkiä muoviruukkuja siitäkin huolimatta, että kasveja mätänee pilalle aina silloin tällöin. Olen laiska kastelija, enkä pysyisi perässä jos kasvini olisivat saviruukuissa. Vaikka pelargoni tarvitseekin kuivahtamista, ei sekään saa olla jatkuvasti rutikuiva tai kasvu alkaa hidastua. Muoviruukkujen kanssa on myöskin helpompi pyörittää purkkirumbaa -käytetyt ruukut kun on syytä pestä huolellisesti ennen uudelleenkäyttöä.

Pelargoneilla on varsin pieni juuristo, joten ne eivät tarvitse kovin suurta ruukkua. Suuren ruukun multa ei kuivahda yhtä nopeasti kuin pienemmän, joten pelargoni saattaa kärsiä liiasta märkyydestä. Ruukun koko vaikuttaa paitsi kasvin kokoon mutta myös kukintaan. Suuressa ruukussa kasvi kasvaa suuremmaksi muttei välttämättä kuki niin runsaasti kuin pienessä. Englantilaiset näyttelysäännöt antavat tiukat mitat pienikasvuisten pelargonien ruukkujen koolle; kääpiöt saavat kasvaa maksimissaan 12 cm ruukussa, miniatyyrit 9 cm ja mikrominiatyyrit 6 cm ruukussa. Meillä ei ole näyttelyitä eikä tuosta säännöstä tarvitse välittää, mutta se kannattaa pitää mielessä suuntaa-antavasti sillä kaikki lajikkeet eivät välttämättä pysy kovin pieninä mikäli kasvavat suurissa ruukuissa. Jos siis haluaa kasvattaa miniatyyreja oikeasti mineinä, täytyy niillä olla myös pieni ruukku.

Pelargonit viihtyvät kuohkeassa ja ilmavassa kasvualustassa -sellaisessa joka imee veden hyvin mutta myös kuivahtaa kohtuullisen nopeasti. Itse olen ollut tyytyväinen edullisempiin puutarhamultiin, ja käytän niitä aikuisille kasveille useimmiten sellaisenaan. Mullan koostumus saattaa etenkin halvemmissa merkeissä vaihdella erästä toiseen, joten kannattaa luottaa omaan näppituntumaan enemmän kuin johonkin tiettyyn merkkiin. Jos multa vaikuttaa kovin tiiviiltä, sitä kannattaa keventää lisäämällä vaikkapa murskattua Leca-soraa tai hiekkaa. Monessa lähteessä suositellaan käytettäväksi perliittiä, joka toki onkin kasvien kannalta hyvä vaihtoehto. Perliitin haittapuolena on kuitenkin sen hienojakoisen pölyn haitallisuus puutarhurin terveydelle, joten itse suosin ja suosittelen mieluummin muita vaihtoehtoja. Jos ruukussa on tilaa ja itsellä riittää kärsivällisyyttä, kannattaa ruukun pohjalle askarrella salaojitus vaikkapa Leca-sorasta tai pienistä kivistä.

Pelargonit istutetaan uudelleen useimmiten keväisin talvilevon jälkeen, mutta uudelleenistutuksen voi tehdä myöhemminkin jos tarvetta ilmenee. Talvea vasten sitä ei kuitenkaan kannata tehdä, ettei kasvi innostu kasvuun väärään aikaan. Oikea aika suuremmalle ruukulle on, kun ruukussa on enemmän juuria kuin multaa tai jos ruukku näyttää suhteettoman pieneltä kasvin kokoon nähden. Myös pelkkä mullanvaihto piristää pelargonia. Paras aika sille on keväällä kun kasvi on lähtenyt uuteen kasvuun talven jälkeen.


Vasemmanpuoleisella kasvilla ei vielä ole kiire mullanvaihtoon, oikeanpuoleinen sen sijaan jo huhuilee uuden mullan perään. 



torstai 1. tammikuuta 2015

Ihanaa Uutta Vuotta!

Näin vuoden ensimmäisenä päivänä haluan toivottaa kaikille teille lukijoilleni ihanaa ja kukkaisaa vuotta 2015! Blogin suhteen olen pitänyt hieman talvitaukoa, mutta nyt uuden vuoden myötä alkaa lajike-esittelyjä taas tupsahdella (kuvien puute saattaa kyllä hieman hidastaa tahtia, sillä uusia kuvia ei juuri nyt saa kun mikään ei kuki). Äsken muuten esittelin lajikkeen nro 70, Natalien, joten jotakin luettavaa täältä toki jo löytyykin. Ihan heti alkuvuodesta on luvassa myös mahdollisimman kattavat hoito-ohjeet pelargoneille, sekä tietenkin postaus pistokkaiden ottamisesta ja juurruttamisesta. Nämä asiathan ovat kovasti ajankohtaisia jo parin kuukauden päästä!

Talvihan on oikeastaan vasta aluillaan, mutta minun talvetustilassani on kevät jo alkamassa. Pari päivää sitten nostin lämpötilaa hieman, ja lähipäivinä pelargonit saavat lisää valoa. Tarkoituksenani on saada ne mahdollisimman hyvään kasvuun ja tuottamaan pistokasmateriaalia kevääksi. Olen haaveillut omasta puutarhayrityksestä jo jokusen vuoden, ja se haave alkaa vähitellen toteutua. Tämä vuosi ei vielä ole suurten investointien aikaa, koska aloittelen tuotantoa tässä opiskelujeni ohessa hyvin pienimuotoisesti. Sen voin kuitenkin luvata, että jo tänä vuonna meiltä saa tilata erikoispelargoneja postitse! Tämä blogi pysyy nykyisessä muodossaan harrastajablogina, mutta kiinnostuneet voivat toki nakata minulle sähköpostia osoitteeseen tiina(AT)niittynen.fi.

Kukkaterveisin,

              Tiina

Natalie


Kääpiöpelargoni Natalie:lla (Sulman <2000) on erikoisesti kaksiväriset, kerrotut kukat. Perusväri on heleä vaaleanpunainen/lohenpunainen, ja terälehtien reunat ovat valkoiset. Lehdet ovat vihreät ja niissä erottuu vyöhyke.