torstai 6. marraskuuta 2014

Kaisa





Kaisa (Kaisa Kallio, Kaisa Kallion pelargoni) on vanhoista kotimaisista pelargoneista halutuimpia, eikä syyttä. Sillä on kerrotut vaaleanpunaiset kukat ja erikoiset vihreät lehdet, joissa on ohut valkoinen reunus. Valkoinen saattaa kuitenkin tehdä epäsymmetrisiä juovia aina lehden keskustaan saakka, ja nuoret lehdet saattavat olla lähes kokonaan valkoiset. Kirjavalehtiseksi lajikkeeksi Kaisa on hyvin kestävä. Nimitys tulee siitä, että tämän pelargonin kerrotaan olleen presidentinrouva Kaisa Kallion suosikki.

Ajoittain törmää epäilyyn, että Kaisan oikea lajike olisi Princess Alexandra. Kyseinen prinsessa onkin kuvissa täysin Kaisan kaltainen omintakeista lehtien kuviointia myöten. Kuitenkin Princess Alexandra on julkaistu vuonna 1982 eli 28 vuotta Kaisa Kallion kuoleman jälkeen. On siis selvää, ettei Princess Alexandra voinut olla presidentinrouvan suosikki. Toki se voi olla alunperin jokin muu (tuntematon tai unohtunut) lajike, joka on muuten vain kulkenut maailmalla ilman nimeä useita vuosia, eksynyt Suomeen ja jotakin kautta myöhemmässä vaiheessa myös Englantiin ja siellä katalogiin. Tässä asiassa minä vedän kuitenkin kotimaahan päin ja kutsun tätä ihanaa kasvia Kaisaksi.




6 kommenttia:

  1. Kaunis on, ja mielenkiintoinen, kun on vielä kestävyyttäkin kertomasi mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa on kyllä yksi parhaista :) Kestävyyden puolesta puhuu se, että Kaisa on kestänyt suomalaisilla ikkunoilla vuosikymmenet, ja päätynyt talosta toiseen pistokkaana. Kovin hankalat lajikkeet eivät olisi säilyneet. Eikä mitättömiä olisi vaivauduttu säilyttämään.

      Poista
  2. Näissä vanhoissa, tosiaan suomalaisilla ikkunoilla vuosikymmenet viihtyneissä on ihan oma erityinen kiehtovuutensa. Jos joskus ehdit, niin olisi ihana lukea ihan koottu postaus näistä tarinoineen? Sitten joskus ;)

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidän näistä kovasti eli eniten :) Hyvä idea tuo kootut kotimaiset! Tosin siihen tarvinnee tehdä jo hiukan salapoliisityötä alle. Työn alla on postaus kestävimmistä lajikkeista, siinähän nämä tulevat loistamaan ilman muuta.

    Ja toki näistäkin on lisää postauksia tulossa, Vuoroansa odotteleevat Säkkijärveläinen, Loviisa, Pori, Jyväskylä, Jurimek, Farmor Tallskog (sillä on ruotsalainen nimi mutta se on Suomesta) ja muutama muu... Nyt on vain oikeasti se ongelma, että minulla ei ole noista kuvia tallessa joten on pakko odotella kesään.

    VastaaPoista
  4. Arvaa kävikö google kuumana, kun etsin Jurimekia ja Farmor Tallskogia. Ihan uusia nimiä minulle. Postauksia odotellessa... :) Ja postaus kestävimmistä kuulostaa myös huipulta!

    VastaaPoista
  5. Olen saanut tämän sortin eräältä ikäihmiseltä. Hän taas on saanut pistokkaan mummultaan joskus 1920-luvun lopulla. Ja mummun hallussa pelakuu oli ollut kuulemma todella kauan ennen tätä pistokkaan luovutusta. Eli Suomessa tätä Kaisaksi ristittyä on tarvinnut olla tosi kauan jo ihmisten ikkunoilla.

    VastaaPoista