lauantai 27. syyskuuta 2014

Silver Glitter



Silver Glitter on monen muun ihanan tähtiminiatyyrin tavoin Brian Westin jaloste. Sen emokasvi on Chelsea Star ja isäkasvi Pidford. Sillä on valkoiset kukat joissa on pinkkejä pilkkuja ja viiruja, sekä kauniit kaksiväriset lehdet.



Sandown


Sandown (West, 2001) mainitaan lajikeluettelossa kääpiöksi, mutta kyllä se selkeä miniatyyri on, ja sellaisena sitä yleisesti myydäänkin. Kukat sillä ovat valkoisesta vaaleanpunaiseen, ja niissä on pinkkejä pilkkuja ja läiskiä. Tämä on suloinen pieni kasvi, joka kukkii ahkerasti. Se on erityisen hanakka tekemään lähes kokovalkoisia kukkia keväisin aloitellessaan kukintaa sisällä ikkunalla. Aina se on kuitenkin palannut takaisin normaaliin päästyään ulos oikeaan aurinkoon.


Sussex Gem


Sussex Gem (Stringer <2000) kukkii kerrotuin kirkkaanpunaisin kukin, joissa on keskellä pieni valkoinen silmä. Lehdet ovat tummanvihreät ja niissä on kapea, tumma vyöhyke. Lajikeluettelo mainitsee tämän kääpiöksi, mutta nettilähteet puhuvat lähes järjestään miniatyyristä. Onhan se melko roteva miniksi, mutta sellaisena sitä itse pidän sillä ei se kasvussaan oikein kääpiöksikään yllä. Oli mikä oli, sievä se ainakin on jopa tällaisen vaaleanpunaisesta pitävän harrastajan mielestä.

Rosina Read


Rosina Read (Read, 50-luvun alkupuoli) kukkii kerrotuin, vaaleanpunaisin kukin. Terälehtien väri vaalenee reunoja kohti. Lehdet ovat vaaleanvihreät ja niissä erottuu vyöhyke. Rosina Read on kääpiö, tosin oma kasvini koettelee kääpiömittoja kovin mielellään. Täytyisi varmaankin latvoa sitä tiuhaan jo pistokkaasta saakka jotta se pysyisi kunnolla kompaktina.


Warrenorth Rubellite


Warrenorth Rubellite (Simmons 2008) on hopeinen kolmivärilajike, jolla on kerrotut oranssinpunaiset kukat. Lehtien vyöhyke on herkullisen vaaleanpunainen.


Pink Happy Thought


Pink Happy Thought on Happy Thought:n sportti vuodelta 1954. Sen on esitellyt Southern California Geranium Gardens. Kukat ovat yksinkertaiset vaaleanpunaiset. Lehdet ovat vihreät ja niissä on keskellä suuri kermankeltainen perhoskuvio. Kasvutavaltaan lajike on varsin rehevä ja voimakaskasvuisempi mitä alkuperäinen lajike.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pink Aura


Muistan hyvin, kun Pink Aura (Sulman 2002) avasi meillä ensimmäisen kukkansa. "Voi ei, tuollainen olematon ruipula..." Vaan ensivaikutelma yhdestä kukasta karisi, kun kasvi avasi toisen, kolmannen ja neljännen kukkansa, ja lopulta viidennen kukintonsa. Tämä tähtiminiatyyri kukkii siis hennon vaaleanpunaisin kukin, ja sen terälehdet ovat kapeat. Kukinta on kuitenkin runsasta ja kokonaisuus näyttävä. Lehdet ovat vihreät, ja niissä on leveä vyöhyke.


Antoinette


Suloinen Antoinette (Parrett, 1967) kukkii suurin, yksinkertaisin vaaleanvioletein kukin. Kasvi itse on miniatyyri, ja suuret kukat tuntuvat olevan kuin eripariset pikkuisen kasvin kanssa. Lehdet ovat keskivihreät ja vyöhykkeettömät.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Vanhoja aarteita

Viime viikko kului pelargonirintamalla sekä huonojen että hyvien tapahtumien parissa. Rakas aarteeni, Säkkijärveläinen eli tuttujen kesken Säkkis, antoi vihdoin periksi ja luovutti taistelunsa. Sen kohtaloksi koitui elokuun alussa tapahtunut liika kastuminen taivasalla, jonka seurauksena juuret ja lopulta varsi mätänivät. Ensimmäinen kosteusvaurio siihen tuli jo heinäkuussa, kun se joutui likoamaan vedessä muutaman hetken liikaa rankkasateen jälkeen. Kyllähän minä sen tiedän ja tiesin, etteivät pelargonit kestä liikaa märkyyttä, joten erityisesti sen vuoksi tällaiset menetykset kirpaisevat. Ja vielä Säkkis! Miksi juuri Säkkis? Kaikista pelargoneistani juuri se! No, nyt minulla on keittiön pöydällä, lämpimässä ja valon alla juurtumassa useampi latva tuota ihanaa vanhaa pelargonia. Ja vaikka en harrasta varakappaleita, olin jostain kohtalon oikusta jättänyt hukkaamatta juurtuneen Säkkis-pistokkaan, joten ei tässä nyt sentään ihan pulassa olla vaikka köpelösti kävikin.

Tästä(kin) tragediasta on taas otettava opiksi, ja ehkäpä te lukijatkin otatte opiksenne ja pystytte välttymään turhilta menetyksiltä kun nyt oikein painokkaasti sen vielä sanon: välttäkää liikaa vettä. Välttäkää seisovaa vettä, välttäkää jatkuvaa kosteutta. Antakaa kuivahtaa välillä, ihan kunnolla. Ja sen jälkeen vettä vain pieni liru kun näinkin syksyssä jo mennään. Etenkin nyt ovat taivasalla asustavat pelargonit alttiina liialle märkyydelle -ei tarvita kuin yksi reipas sadekuuro ja multa on litimärkää. Nyt on ilmankosteuskin jo aika mittavaa, ja yöt viileät, joten liikaa kastuneet kasvit eivät kovin helposti edes kuivu. Ja kun kohta on talviteloille vieminen väistämättä edessä, on litimärällä kasvilla aika heikko ennuste -etenkin jos sen tulisi talvehtia viileässä ja pimeässä. Tästäkin minulla on omakohtaista kokemusta, viime vuonna näihin aikoihin muuttivat kasvini talvetustilaan mullat märkinä, ja ennen joulua oli useampi jo lopullisesti mätä.

Jos jotain ikävää niin tapahtuipa viime viikolla jotain ihanaakin. Oikeastaan sanoinkuvaamattoman ihanaa ja vieläpä kahdesti! Alkuviikosta posti toi nuoren tomeran taimen pelargonia, joka on Etelä-Pohjanmaalla ollut saman perheen hoivissa jo kolmen sukupolven ajan eli ainakin sata vuotta! Tämä ihana perintökasvi saa nyt ainakin toistaiseksi kulkea nimellä "Susanna", alkuperäisen omistajansa ja antajan isoäidin mukaan. Loppuviikon taas kruunasi se, kun luokkatoverini toi minulle ison, upean yksilön vanhaa pelargonia Kiikasta. Tämä kasvi on asustellut kiikkalaisten ikkunoilla myös sen satakunta vuotta, ellei ylikin. Kerron varmasti myöhemmin näiden tarinaa enemmän, kunhan nyt ensin itse tulen tutuksi niiden kanssa. Voi pelargonitaivas tosiaan, millaisia aarteita mulla nyt onkaan!

Tällaiset vanhat pelargonithan eivät ole eikä niistä tule rekisteröityjä lajikkeita, koska niiden alkuperä on hämärän peitossa. Silti ne ovat mielestäni moninverroin arvokkaampia kuin uudemmat jalosteet. Ovathan ne selvinneet vaikka minkälaisista oloista historiansa aikana. Ne ovat osa kulttuurihistoriaa, ja ne ovat kiehtovia paitsi tarinoidensa takia, myös siksi, että jokin ominaisuus niissä on saanut aikaan sen että ne ovat säilyneet läpi vuosikymmenten. Kestäviä ne ovat varmasti, oletettavasti helppoja kasvattaa, ja todennäköisesti sen verran kauniita että ne on nähty vaalimisen arvoisiksi jo ajat sitten. Minä rakastan näitä uudempiakin jalosteita, mutta jotenkin tuntuu että vanhuksilla on jo oma persoonansa ja sielunsa.

Tänään järjestelin lisää tilaa pelargoneille kasvihuoneeseen, ja huomasin että siellähän olisi vielä jokunen juurtunut pistokas vailla omaa kotia. Ja koska ensi viikkokin on minulla kouluviikko ja vuorokauden tunnit ovat taas kortilla, ajattelin että mahtaisiko tähän blogiin tulla luettavaa jos haastan teidät kertomaan omista aarteistanne -vanhoista taikka uusista, mutta tarinan kera mikäli tarina löytyy. Kommentoineiden kesken arvon pienen pistokaspaketin viikon päästä eli sunnuntaina 21.9.

Aurinkoisia syyskuun päiviä kaikille!

- Tiina

perjantai 12. syyskuuta 2014

Warrenorth Coral


 Koristelehtinen Warrenorth Coral on vuodelta 1999 ja sen jalostaja on Andrew Simmons. Sillä on kerrotut ja nimensä mukaisesti vaalean korallinpunaiset kukat. Lehdet ovat kolmiväriset; vihreää, kermankeltaista/valkoista ja suloista vaaleanpunaista. Kuten suurin osa kolmivärilajikkeista, on tämäkin varsin maltillinen kasvaja.


Ice Glow



Tämän tähtiminiatyyrin jalostaja ei ole tiedossa. Kukat ovat kerrotut kirkkaanpunaiset, terälehdet kapeat ja lehdet valkoreunaiset. Lehtien vihreässä osassa saattaa erottua tummempi vyöhyke. Kukkii runsaasti ja kasvaa hyvin säästeliäästi.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Susan Payne



Kääpiökokoinen Susan Payne (J. Payne, 1986) kukkii runsain, kerrotuin kukin, joiden väri vaihtelee valkoisesta roosaan. Lehdet ovat vihreät ja niissä on selkeä vyöhyke. Kasvutapa on hillitty, tämä lajike pysyy tiiviinä ja sievänä ilman ylimääräisiä toimenpiteitä.


perjantai 5. syyskuuta 2014

Sel Ludwigsburger Flair


Kaupalliset lajikkeet nauttivat harvoin suurta suosiota keräilijöiden keskuudessa, mutta Ludwigsburger Flair (Nils Klemm 2001) tekee poikkeuksen ainakin omalla kohdallani. Sen suloisissa, kerrotuissa kukissa on valkoista, vaaleaa roosaa ja hieman vihreää. Se kukkii väsymättä ja kasvaa reippaasti, eikä kiukuttele hankalissa olosuhteissa. Lehdet ovat tummanvihreät ja niissä on keskellä vaaleampi vyöhyke.


Clatterford


Ei liene ihme, että tämäkin lajike on Brian Westin jalostama, kuten niin monet muutkin erikoiset ja ihanat miniatyyrikokoiset tähtipelargonit. Clatterford kukkii kerrotuin, hieman lohenpunaiseen vivahtavin kukin, joissa on punaisia pilkkuja ja läiskiä. Avautuvissa kukissa on vihertävä sävy. Lehdet sillä ovat tummanvihreät, ja niissä on hyvin leveä tumma vyöhyke. 



torstai 4. syyskuuta 2014

Tattoo


Suloinen miniatyyripelargoni Tattoo (Ian Gillam, 1979) kukkii yksinkertaisin kukin, joissa valkoisten terälehtien reunat ovat pinkit.



Miss Burdett-Coutts


Tämä kolmivärilajike on vuodelta 1860, ja se on saanut nimensä viktoriaanisen ajan merkkihenkilön, Angela Burdett-Couttsin mukaan. Kukat ovat yksinkertaiset oranssinpunaiset ja nuorissa lehdissä on upea punainen vyöhyke.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Garnet Rosebud



Miniatyyri Garnet Rosebud (Holmes Miller, 1970) kukkii kerrotuilla tumman karmiininpunaisilla kukilla, joiden luonnollista väriä ja samettisuutta ei minun kamerallani (tai taidoillani) saa tallennettua. Yksittäinen avautumassa oleva kukka muistuttaa täydellisesti ruusua. Lehdet ovat täyteläisen vihreät ja niissä juuri ja juuri erottuu kapea vyöhyke. 


Bowcombe


Koristelehtisen Bowcomben (West)  kukat ovat pinkit, kerrotut ja varsin suuret. Lehdet ovat kellanvihreät ja niissä on ruskea vyöhyke. Kasvutapa on hyvin tiivis, ja lajike pysyy helposti kääpiömitoissa. Kestävä ja kaunis lajike.




Syksy saapuu...

Viimeaikaiset kylmät yöt ovat herätelleet minutkin tajuamaan, että kesä ja pelargonien kasvukausi alkaa olla ohi. Nyt eletään aikaa, jolloin seurataan säätiedotuksia silmä tarkkana, raivataan talvetustilaa ja siirrellään kasveja paikasta toiseen auringon perässä. Eihän pelargoneilla vielä hätää ole ulkosallakaan, ainakaan täällä kakkosvyöhykkeellä, mutta itse yritän pitää niiden kasvuolosuhteet mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvinä. Siispä meillä on alkanut pelargonien syysmuutto kasvihuoneeseen.

Pikkuinen kasvihuoneeni tuntuu olevan todellinen tilaihme, jos ei oteta huomioon sitä että sinne joutuu kävelemään kylki edellä ja siltikin joku kasvi tippuu ainakin joka toisella kerralla. Olen kyllä jo latvonut ja karsinut tomaatit, ja kaksi kaikkensa antanutta tomaattia saivat luovuttaa tilansa pelargoneille, mutta koska sisälle ovat marssineet jo miniatyyrit, kääpiöt, uudet pikkutaimet, kirjavalehtiset sekä kaksi pöydällistä isoja sateissa liikaa kastuneita pelakuita, tuntuu että ahtaus vain pahenee mitä syksymmäksi mennään. Aika moni kun on vielä vallan ulkona. Tarkoitus olisi pitää pelargonit kasvihuoneessa yli ensimmäisten yksittäisten hallaöiden -monesti kun lämpimät säät jatkuvat vielä pitkään muutaman kokeellisen hallan jälkeen. Tomaatit saisivat pitää hoppua viimeisten raakileidensa kanssa jotta loputkin pelargonit mahtuisivat sisälle.
.


Kesä 2014 oli kieltämättä aika rankka pelargoneille -ainakin meillä missä poloiset joutuvat asumaan tylysti ulkona sen jälkeen kun ne kerran on sisätiloista pihalle kannettu. Ensin toukokuussa niiden lehdet paloivat auringossa vaikka koitin pitää kasveja varjossa ensimmäiset ulkoilupäivät. Sitten ne pääsivät kasvuun, jonka jälkeen kylmä kesäkuu punerrutti lehdet ja pysäytti kasvun tyystin. Sitten tulikin ihanteelliset kelit, ja kukinta alkoi päästä käyntiin -ihan vain sitä varten että heinäkuun lopun rankkasateet ja raekuurot saisivat pilata upeimmat kukat. Tässä vaiheessa olin jo ennakoivasti poistanut aluslautaset, mutta osa kasveista kastui silti niin pahoin parin viikon aikana, etteivät ne ole vieläkään toipuneet. Siispä kasvihuonettani koristaa kolme hyllymetriä keltalehtisiä rankoja, jotka yrittävät väkertää nuppuja.

Muutama menetyskin tuossa kastumisepisodissa tuli, mm. ihana Vancouver Centennial mätäni tyystin, ja Lady Plymouthista on jäljellä vain kolme latvaa jotka eivät ole vieläkään juurtuneet koska yrittävät kukkia. Se jää nähtäväksi, miten hyvin nämä pahiten vaurioituneet jaksavat talvehtia. Tähän aikaan kun niiden pitäisi olla voimainsa tunnossa jotta talvehtimisennuste olisi hyvä. Minä luulin jo tietäväni, etteivät pelargonit siedä jatkuvaa märkyyttä, mutta ilmeisesti en ollut sisäistänyt asiaa riittävästi. Sen olen kuitenkin nyt päättänyt, että ensi kesäksi rakennan pelargoneille ihan oman kausihuoneen. Ulkona on olosuhteiden kontorollointi mahdotonta eikä tarvita kuin yksi raekuuro ja 54mm vettä reiluun puoleen tuntiin niin se on sitten senhetkinen kukinta nähty.

Tänään muuten tekivät pelargonit ensimmäisen vyöryn ihan sisällekin. Yksi pieni laatikollinen juurtumattomia pistokkaita pääsi keittiön apupöydälle kasvivalon alle juurtumaan. Kyllä tuolla ulkona valo vielä riittäisi, mutta lämpötila ei enää oikein suosi juurtumista. Tästä se hiljalleen taas alkaa, violetti loimotus ikkunoilla.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Love Story


Love Storyn on jalostanut englantilainen Jarvis Brook vuonna 1991 Se on koristelehtinen kääpiö ja että sillä on vaaleanpunaiset, yksinkertaiset kukat. Kukkien väri ja lehtien koristeellisuus pitääkin kiistatta paikkansa. Eikä se kasvussa taida ihan tavallisten kotipelargonien tasolle yltää, joskin se on kääpiöksi aika hanakka kasvattamaan pitkiä varsia.




Pink Dolly Vardon


Pink Dolly Vardon (Vernon Nursery, 1994) kukkii yksinkertaisilla vaaleanpunaisilla kukilla. Sen viehätys on kuitenkin kauniissa kolmevärisessä lehdistössä. Lehtien pinta näyttää ja tuntuu samettiselta. Kolmivärilajikkeeksi Pink Dolly Vardon on varsin reheväkasvuinen, ja yllättävän hyvä talvehtija omassa luokassaan (kolmiväriset kun ovat aina hieman ronkeleita talvetuksen suhteen).


Zena



Zena on suloinen munankuori/kääpiöpelargoni, jonka on jalostanut Don Storey vuonna 1992. Joissakin lähteissä se mainitaan miniatyyriksi, mutta kyllä se kääpiön kokoluokkaan yltää. En tosin ole kokeillut kasvattaa sitä pienessä ruukussa, sillä omani oli jo ostaessa 12 cm ruukussa. Kukat Zenalla ovat yksinkertaiset, hennon vaaleanpunaiset, ja niissä on pinkkejä pilkkuja, viiruja ja läiskiä. Lehdet ovat keskivihreät ja pyöreät, ja niissä on selvästi erottuva, kapea vyöhyke.



maanantai 1. syyskuuta 2014

Urheilevat pelargonit?

Harva varmaan yhdistää pelargoneja urheiluun. Eivät ne oikeasti toisiinsa liitykään, paitsi sillä tavalla että pelargonien kanssa saattaa törmätä sanaan sportti. Mutta mikä ihme se sportti on?

Sportiksi kutsutaan pelargonissa mutaation seurauksena tapahtuvaa ulkoasun muutosta, jolloin joko osa kasvista tai joskus koko kasvi muuttaa muotoaan niin, ettei se enää muistuta alkuperäistä lajiketta. Joskus tällainen mutaatio voi tuottaa uuden, entistä upeamman lajikkeen (esimerkiksi monet valkokirjavalehtiset lajikkeet ovat syntyneet jonkun muun lajikkeen silmumutaationa). Valitettavan usein sportti on kumminkin vain muutos takaisin yksinkertaisempaan ja tavallisempaan, esimerkiksi munankuoripelargonin kukan värin muuttuminen yksiväriseksi, tulppaanipelargonin muutos tavalliseksi, kirjavalehtisen muutos vihreälehtiseksi. Jotkut lajikkeet ovat tunnetusti epästabiileja, eli ne hukkaavat tunnusomaiset piirteensä herkästi. Tällaisia ovat esimerkiksi 'Frou Frou', jonka terälehtien valkoiset reunat tuppaavat häviämään, sekä 'Madame Salleron', joka saattaa muuttua kukkimattomasta kukkivaksi.


Vihreä oksa koristelehtisen 'Warrenorth Smoky Quartz'in pistokkaassa.
Munankuorikuvioisessa lajikkeessa 'Sandown' näkyy taustalla kokopunainen kukinto. Myöhemmin koko oksa osoittautui kokopunaisena kukkivaksi sportiksi.
Sporttien suhteen kannattaa muistaa, että väärinkukkivaksi muuttunut kasvi ei enää ole samaa lajiketta mitä alkuperäinen kasvi oli. Lajikkeella on aina tietty genotyyppi ja sen aikaansaama ulkoasu. Mikäli kasvissa tapahtuu esim. kukan värin muuttava mutaatio, ei genotyyppi enää ole sama eikä näin ollen lajikekaan. Jos kasviin ilmestyy yksittäinen väärin kukkiva oksa, se kannattaa poistaa jotta alkuperäinen lajike säilyisi. Mikäli koko kasvi muuttuu, sen voi joko kompostoida tai säilyttää, kunhan muistaa vaihtaa sen nimilapun tai ainakin kirjoittaa lappuun lisäyksen: sportti. Sportteja näkee joskus jopa kaupattavan alkuperäisenä lajikkeena, mikä luonnollisesti kauhistuttaa kaltaistani niuhottajaa. Hyvällä tuurilla sportti voi kuitenkin olla alkuperäistä kasvia hienompikin -sellainen sportti kannattaa ilman muuta leikata irti ja juurruttaa omaksi kasvikseen. Eikös olisi komeaa laskea maailmalle uusi, oma lajike?

Jos kasviin ilmestyy hieman normaalista poikkeavaa kasvua, kannattaa kuitenkin ensin laskea kymmeneen ennenkuin antaa kasville kompostituomion. Pelargonien ulkoasu saattaa nimittäin vaihdella varsin radikaalistikin olosuhteiden mukaan. Vähäinen valo saattaa tuottaa haaleita kukkia etenkin nuoriin taimiin (itse olen saanut tavallisen vaaleanpunaisen Mårbackan kukkimaan sisällä kokovalkoisena ja vähemmän kerrotuin kukin ensimmäisenä keväänään), runsas valo taas tuottaa punaisempia kukkia. Lehtien kirjavuus saattaa kadota liian vähässä tai liian voimakkaassa valossa, samoin vyöhykkeet tulevat näkyviin vasta riittävässä valossa.


'Sandown' kukki keväällä sisätiloissa lähes valkoisin kukin.


Madame Salleron


Madame Salleron on vanha lajike, vuodelta 1877. Sillä on kauniit valkokirjavat lehdet ja sen kasvutapa on pelargoniksi varsin poikkeava -se nimittäin pysyttelee matalana ja pensasmaisena. Tämä suloinen pieni kasvi ei koskaan kuki.

Madame Salleron saattaa kuitenkin muuttua kukkivaksi. Tällainen kukkiva sportti onkin sitten jo oma lajikkeensa ('Little Trott'). Asia ei ole kovin monimutkainen, mutta jostain syystä kuvahaku antaa enemmän kukallisia Salleroneja kuin kukattomia. Google löytää tosin asiasta muutakin tietoa, joten jos ette minua usko niin lukaiskaapa aiheesta vaikkapa blogista PERFECT Pelargoniums. Madame Salleronin nimellä siis myydään muita lajikkeita (näitä mainoksia löytyy pikaisella googletuksellakin) tai sitten kukkiva kasvi on vaihtanut itsestään lajikettaan.