sunnuntai 31. elokuuta 2014

Star Flair


Miniatyyritähtipelargoni Star Flair on Brian Westin jaloste vuodelta 2004. Terälehtien vaaleanpunainen väri on kuin hieman haalistunut, ja niiden käpristyminen tehostaa vaikutelmaa vanhana syntyneestä kukasta. Ei Star Flair silti ollenkaan hassummalta näytä -oikeastaan sitä voisi kuvailla sanalla erikoinen. Lehdet tällä lajikkeella ovat vihreät.

Flecks


Flecks (Brian West) on vaikea kuvattava, sillä sen voimakas pinkki väri latistuu kuvissa lähes poikkeuksetta. Kuten monet muutkin jalostajansa lajikkeet, Flecks on miniatyyrikokoinen tähtipelargoni. Lehdet ovat vihreät ja kukka räväkkä neonpunainen. Kukan keskusta on valkoinen, ja kokonaisvaikutelma vähintäänkin sähäkkä.


Ansbrook Jupiter


Ansbrook Jupiter (Annie Popham) on kääpiökasvuiseksi mainittu munankuorikuvioinen tähtipelargoni, jonka valkoisissa, ripsureunaisissa terälehdissä  on punaisia pilkkuja ja läiskiä. Lehdet ovat keskivihreät ja niissä juuri ja juuri erottuu tummempi, leveä vyöhyke. Oma kasvini keikkuu kääpiökoon ylärajoilla, tosin se jäi nuorena taimena latvomatta ja kasvatti sen vuoksi pitkät varret ennenkuin alkoi itsekseen haarautua.


Vectis Volcano


Vectis Volcanosta tuntuu olevan vaikea löytää tietoja, mutta etuliite paljastaa sen olevan Brian Westin tuotantoa. Tämä munankuorikuvioinen tähtipelargoni pysyttelee varsin tiiviinä olematta kuitenkaan kitukasvuinen, joten luokittelisin sen mielelläni kääpiöksi. Alemmassa kuvassa on oma yksilöni jo hieman ohikukkineena, mutta kuvasta saanee käsityksen kukinnan runsaudesta.


lauantai 30. elokuuta 2014

Denebola


Miniatyyri Denebola on Stanley P. Stringerin jaloste vuodelta 1966. Sillä on kerrotut vaaleanpunaiset kukat ja voimakkaan vihreä lehdistö. Oma kasvini tuntuisi olevan sieltä vähiten krantuimmasta päästä kun verrokkina ovat muut miniatyyrini.



Appleblossom Rosebud



Ruusunnuppupelargoni Appleblossom Rosebud on vanha lajike vuodelta 1870. Tiheään kerrannaiset kukat ovat keskeltä valkoiset, terälehtien reunat ovat vaaleanpunaiset. Lehdet ovat keskivihreät, eikä niissä näy vyöhykettä. Lajikkeen suosio ei hämmästytä, sillä se on kestävä ja erityisen kaunis herttaisine kukkineen. Se on myös melko voimakaskasvuinen ja voi kasvaa suureksi. Kuten kaikki ruusunnuput, on Appleblossom Rosebud syytä sijoittaa suojaan sateelta, sillä kukat eivät kestä kastumista. Tällä lajikkeella on hyvä aloittaa pelargoniharrastus.



torstai 28. elokuuta 2014

Nettlestead


Kääpiöpelargoni Nettlestead (Ray Bidwell 1983) kukkii suurin, hennon vaaleanpunaisin, hieman persikkaan vivahtavin ja kerrotuin kukin. Kasvutapa sillä on tiivis ja tasainen. Lehdissä on leveä vyöhyke.

Tästä lajikkeesta on vaikea löytää tietoja, joten täytynee tyytyä omakohtaiseen kokemukseen: Nettlestead on kiitollinen kasvatettava, ja sen kukinta on kerrassaan hurmaava.


Pelargonien talvetus

Tässä vaiheessa vuotta lienee paikallaan käsitellä pelargonien talvisäilytystä eli talvetusta (tuttujen kesken talviteloitusta). Tämä ikuisuusaihe herättää jatkuvasti kysymyksiä, todennäköisesti sen vuoksi, ettei siihen koskaan voi ruudun takaa antaa yhtä ainoaa pätevää vastausta. Kyse on oloihimme soveltumattoman kasvin elossapitämisestä huonojen olosuhteiden yli, valiten huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono. Säikäyttikö? Ei kannata pelästyä, ei se mitään erityistaitoja kumminkaan vaadi. Ja jos jonkun kasvin kohdalla talvetus todella muuttuu talviteloitukseksi, niin kannattaa pitää mielessä motto: "jokainen kuollut taimi on vain hyvä syy hankkia viisi uutta tilalle".

Pelargonit eivät (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) vaivu luonnostaan talvilepoon, vaan ne kasvavat vallitsevien tekijöiden rajoissa ympäri vuoden. Näitä talvetuksessa oleellisia tekijöitä ovat lämpötila, valo ja vesi. Valoa ei Suomen olosuhteissa voine liikaa tarjota, mutta sen vähyys aiheuttaa kasveille ongelmia silloin kun lämpöä on liikaa, sillä lämpö innostaa kasvin kasvuun oli valoa riittävästi tai ei. Veden vähyyteen pelargoneja on hyvin vaikea tappaa (joskin on se mahdollista, tiedän kokemuksesta!), mutta jatkuvasti märkä multa tappaa juuret ja mädättää koko kasvin hyvin nopeasti etenkin alhaisessa lämpötilassa. Talvetus vaatii siis tasapainoa kasvutekijöiden suhteen.

Miten se sitten käytännössä pitäisi järjestää? Optimaalisin talvetustila olisi valoisa ja +10 -asteinen, ja kastelu olisi hyvin harvaa. Harvalla lienee käytössään viherhuonetta tai lämpimänä pysyvää lasikuistia, joten ihanneolosuhteista on poikettava. Esimerkiksi +5 -asteinen autotalli sopii talvetuspaikaksi vaikka se olisi hämärämpikin. Sisätiloissa ikkunallakin voi talvettaa, etenkin jos huoneen lämpötila on alle 20 astetta. Lämpimämmässä alkaa lisävalon tarve olla jo huomattava. Jotkut talvettavat pelargoneja täysin pimeässä kellarissakin ongelmitta, mutta itse en ole sitä vielä kokeillut. Lisävaloksi sopii ihan tavallinen loisteputki, kunhan se on tarpeeksi lähellä kasveja. Kasveille tarkoitetut energiansäästölamput ovat myös oikein passeleita ja kohtuuhintaisia, joskin niiden violetti loiste on aika karun näköistä ikkunalla.

Talvetusta suunniteltaessa kannattaa eri lajikkeiden vaatimukset ottaa huomioon. Tavalliset rotevat kotipelargonit kestävät melko radikaalejakin olosuhteita, mutta kirjavalehtiset tarvitsevat enemmän valoa etenkin lämpimässä. Niiden lehdissä on vähemmän lehtivihreää, joten yhteyttämisteho on heikempi. Tällöin kasvi ei välttämättä pysty yhteyttämään riittävästi pelkän vähäisen luonnonvalon turvin mikäli korkea lämpötila pakottaa sen jatkamaan kasvua. Miniatyyrit ovat herkempiä vaihteleville olosuhteille pienen kokonsa vuoksi, ja tuoksupelargonien sanotaan viihtyvän parhaiten sisällä ikkunalla yli talven. Itse olen kuitenkin onnistunut niidenkin kanssa parhaiten kun olen talvettanut ne viileässä muiden pelargonien tapaan. Nuoret pistokastaimet eivät selviä talven yli pimeässä ja viileässä, vaan ne kannattaa ottaa sisälle lisävalon alle. Sama pätee muihinkin herkkisryhmiin; liian pimeässä ja liian viileässä ne eivät jaksa selviytyä.

Ennen talvetusta kastelua ja lannoitusta kannattaa vähentää, jotta kasvu hidastuisi. Ulkona olevien pelargonien kanssa saa tässä vaiheessa vuotta olla tarkkana, etteivät ne kastu liian märiksi sateesta. Ne eivät nimittäin kuivu kovin helposti viileässä talvetustilassa, ja märkyys tappaa juuret varmasti. Jotkut sanovat pelargonien kestävän pienet hallatkin, mutta itse en ole uskaltanut ottaa riskejä vaan olen joko suojannut ne harsoilla tai kiikuttanut ne sisälle heti kun lämpötilan on luvattu laskevan nollaan tai alle. Kasvit voi kantaa talvetustilaan sellaisenaan, tai ne voi leikata matalammaksi mikäli tila ei riitä muuten. Kokonaan kuolleet lehdet poistetaan, samoin kuivuneet kukat. Kaikki kuollut materiaali kasvien ympärillä altistaa homeelle. Itse poistan myös uudemmat kukat ja nuput, sillä en halua kasvien tuhlaavan voimia tyhjille seinille kukkimiseen.

Vähäisistä harrastusvuosistani riippumatta voin sanoa olevani varsin kokenut tässä talvetusasiassa; olen nimittäin tappanut kasvejani kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla. Olen pakastanut kokoelmani, olen mädännyttänyt niitä liikaan märkyyteen viileässä, kuivattanut liian lämpimässä, kuivattanut viileässä, näännyttänyt valon vähyyteen ja jopa jättänyt ne hiirten ruoaksi (tähän kohtaan syvä huokaus). Omat kasvini talvehtivat pienessä mökissä, jonka lämpötilan pidän +5-10 asteessa. Pienistä itäpuolen ikkunoista tuleva valo riittää juuri ikkunan edessä oleville kasveille, joten sisemmälle olen järjestänyt lisävalaistusta. Samassa tilassa talvehtivat fuchsiat sekä muutamat muut, mutta parhaat eli valoisimmat paikat on varattu pelargoneille. Lämmitys tapahtuu puhaltimella, joten joudun kastelemaan kasveja huomattavasti useammin kuin sen pari kertaa talvessa mitä ohjeissa yleensä mainitaan. Puhallin kierrättää ja kuivattaa ilmaa, mikä toisaalta ehkäisee myös homeiden leviämistä. Ratkaisu on ollut erittäin toimiva kunhan vain olen muistanut estää hiirten tekemät tihutyöt.


Kuvassa omia kasvejani juuri talvetustilaan kannettuna syksyllä 2013.

Jos joku nyt pähkäilee, että kannattaako edes kokeilla vai nakkaako kasvit suosiolla kompostiin, niin voin luvata että kannattaa! Talvetuksen saa kuulostamaan monimutkaiselta kun siitä laveasti kirjoittaa, mutta oikeasti pelargonit ovat varsin sitkeitä kasveja jopa täällä Suomen oloissa. Eikä se paljoa ota jos ei annakaan. 

tiistai 26. elokuuta 2014

Alpine Glow


Alpine Glow on lajike vuodelta 1961 ja sen jalostajaksi on merkitty The Nurseries.Valitettavasti tällaisen amatöörikuvaajan otokset eivät tuo oikeutta tämän lajikkeen ihanille kukille, mutta kun tämän näkee luonnossa, ei tarvitse enää miettiä mistä se on nimensä saanut. 

Alpine Glow on voimakaskasvuinen, ja kasvattaa mieluusti pitkää suoraa vartta, joten latvominen kannattaa aloittaa aikaisin. Itse olen kasvattanut tämän kahdesti pistokkaasta, ja myöhästynyt latvomisen kanssa kummallakin kerralla. Eihän sitä sitten enää raaski latvoa kun siinä on jo nuppuja... Ensimmäinen yksilöni joutui hiirten nakertamaksi viime talvena, mutta onnistuin juurruttamaan siitä yhden latvan. Aikansa se keikkui elämän ja kuoleman rajalla, kunnes kokosi voimansa ja alkoi kasvaa. Tällä hetkellä se on puolimetrinen haaraton roikko, mutta kun ei sitä henno katkaistakaan kesken kukinnan... 

Lehdet Alpine Glow:lla ovat tasaisen keskivihreät.


Frank Headley


Frank Headley (Headley 1957) on ensimmäinen koristelehtinen pelargonini, ja samalla ensimmäinen kääpiöni. Tämän vuoksi sillä on paljon tunnearvoa minulle, lisäksi sen lehtien kuviointi on mielestäni eräs kauneimmista. Sillä on hyvin kompakti kasvutapa, ja ainakin oma yksilöni on ollut todella hidaskasvuinen vaikka on kasvanut pistokkaasta saakka 12 cm ruukussa. Pienestä koostaan huolimatta se kukkii suurilla lohenpunaisilla kukilla ylitsevuotavan runsaasti. Kirjavalehtiseksi ja hidaskasvuiseksi lajikkeeksi se on kuitenkin ollut varsin kestävä.



Lehtiä

Ensimmäisessä viestissä tulin maininneeksi, että silloin ennenvanhaan pidin pelargonien lehtiä rumina. Miten väärässä sitä voikaan ihminen olla! Monen lajikkeen lehdet ovat mielestäni niin kauniit ettei niiden tarvitsisi edes kukkia ansaitakseen paikkaansa pelargonihyllyssä. Oletteko samaa mieltä?


Wendy Read


Kääpiöpelargoni Wendy Read saa kunnian olla ensimmäinen esitelty pelargoni tässä blogissa. Sen on jalostanut Frank Read vuonna 1974. Itse olen mieltynyt tämän pelargonin kauniiseen kasvutapaan; se on tiivis kuten kunnon kääpiön kuuluukin, ja siitä on kasvanut säännöllisen muotoinen yksilö varsin vähällä leikkaamisella. Se kukkii runsaasti ja väsymättä eikä se ole kavahtanut Suomen kesän vaihtelevia säitä. Kukat tietenkin kärsivät sateesta, kuten kaikilla lajikkeilla. 




Hurahduksen vallassa...


Heippa vaan kaikille! Ensikosketukseni pelargoneihin tapahtui teini-ikäisenä ollessani kesätöissä puutarhalla. Oli punaisia, lohenpunaisia, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Ihmettelin niiden suosiota -nehän haisivat pahalle, niillä oli omituiset mummomalliset kukat ja oikeastaan varsin rumat lehdetkin. Itse puutarhurien suhtautuminen niihin kuitenkin paljasti, että ne olivat jollain tavalla erityisiä, arvokkaampia ja tärkeämpiä kuin muut kesäkukat. Olivathan ne sentään Pelargoneja!

Ensikosketuksesta kului aikaa yli kymmenen vuotta, ja minä innostuin puutarhaharrastuksesta. Tammikuisen siemenmanian vallassa vuonna 2009 asioin paikallisessa Agrimarketissa, jossa oli kassan vierelle jätetty tyrkylle alennussiemeniä. Siitä tarjouksesta tarttui kuin varkain mukaani kolme pussia pelargonien siemeniä. Samana keväänä, edelleen kuin varkain, lipsahti taimitilaukseeni erilaisia pelargoneja. Kummastelin asiaa hieman itsekin, mutta syvällä sisimmässäni tiesin, että tässä ollaan nyt tekemisissä jonkin kovin arvokkaan asian kanssa. Olivathan ne sentään Pelargoneja!

Pahanhajuiset mummokukat aloittivat siis kotini ja sydämeni valtaamisen salakavalasti. Vähitellen avasin silmäni ja ymmärsin pelargonien todellisen kirjon, ja siitä se hurahdus sitten lähti. Harrastajana olen siis varsin tuore tapaus, ja opettelen asioita vielä nöyränä ja lakki kourassa. Hurahduksen laajuudesta kertoo kuitenkin jotain se, että rakas puolisoni ehdotti tämän blogin nimeksi Pelargonihelvettiä taivaan sijaan ;) Tässä blogissa olisi tarkoitus käsitellä kaikkea mahdollista pelargoneihin liittyvää; kysymyksiä, jotka useimmiten askarruttavat, ajankohtaisia hoitotoimia sekä tietenkin lajikkeiden kirjoa. Omasta kokoelmastani puuttuvat englantilaiset, enkelit, primäärihybridit ja luonnonlajit tyystin, tuoksuja ja riippojakin on vain muutama. Vyöhykepelargoneissa sitten löytyykin monenmoista, ja tarkoitukseni on tulevan talven aikana esitellä niitä mahdollisimman kattavasti. Opettelen tässä ohessa tämän blogin käyttöä, joten suokaa anteeksi kaikki mahdolliset tulevat mokani.