tiistai 30. joulukuuta 2014

Arctic Star


Tähtipelargoni Arctic Star (Edwards 1967) kukkii hohtavan valkoisin yksinkertaisin kukin. Kasvutapa sillä on tähtipelargoniksi varsin roteva.

Oma yksilöni valitettavasti vaihtoi seurakuntaa kuluvan talven aikana -syykään ei ole aivan selvä, mutta todennäköistä on että onnistuin kastelemaan tämän varsin kestävän kasvin hengiltä.

Oulun Yliopisto


Tämä ihanan täyteläinen ruusunnuppupelargoni on peräisin Oulun Yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Sen enempää en osaakaan sen historiasta kertoa, joten hihkaiskaa ihmeessä jos jollakulla on tarkempaa tietoa!

Oma kasvini on vasta varsin nuori yksilö, mutta olen huomannut sen olevan varsin ahkera kukkija. Uutta kasvua se tekee myös ahkerasti, mutta pysyttelee silti suht tiiviinä ja hillityn kokoisena.

Chelsea Star


Ei ole yllätys, että suuri suosikkini Chelsea Star on monen muun ylivoimaisen ihanan lajikkeen tavoin Brian Westin jaloste. Sillä on kerrotut, vaaleanpunaiset kukat ja kauniit kaksiväriset lehdet. Kasvutavaltaan se on kompakti ja mielestäni varsin elinvoimainen kirjavalehtiseksi. Itselläni on tämän kanssa kylläkin jo toinen kierros menossa, sillä ensimmäinen kasvini joutui hiiren syömäksi, tai oikeastaan viemäksi jo ensimmäisenä talvenaan. Ruukussa oli vain tyhjä kuoppa siinä missä kasvin piti olla -on meillä ilmeisen hyvällä maulla varustettuja hiiriä täällä...

Yli-Tuinan Hilkka


Tämän ihanan vanhan pelargonin sain luokkatoveriltani (kiitos Maria!), jonka kanssa nimesimme sen sekä alkuperäisen (tai alkuperäisimmän) omistajansa sekä kotopaikkansa mukaan. Tämä kasvi on nimittäin viihtynyt Kiikassa Yli-Tuinan tilalla viime vuosisadan alkupuolelta saakka. Tilan nykyinen emäntä muistelee kasvin olleen talossa aina, eli ainakin n. 90 vuotta. Tila toimi sota-aikana niin sotamiesten kuin päällystönkin yöpymispaikkana, joten tämä pelargoni on todellinen, elävä osa sekä Suomen että kotopaikkansa historiaa!

Kasvutapa "Hilkalla" on monen vanhan lajikkeen tapaan varsin rehevä, kukat ovat kerrotut lohenpunaiset. Itselläni tämä kasvi on vasta ensimmäistä talvea, mutta uskallan silti mainostaa sitä erittäin kestävänä ja kauniina lajikkeena. Eihän se muutoin olisi selvinnyt näin hyvin näihin päiviin saakka!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lingon och Mjölk


Tämän kauniin kotipelargonin taustoista en valitettavasti osaa kertoa mitään muuta kuin että olen ostanut omani Saaren Kartanolta keväällä 2014. Lajikeluettelossa se ei ole, ja sen nimikin viittaa enemmän kukkien tyyppiin ja siihen että se voisi ola jokin vanha ruotsalainen lajike. Jos jollakulla on tietoa tämän taustoista, kertokaa ihmeessä! Normaalisti en kasvata (saatika esittelisi) tuntemattomia kasveja, mutta tämän suhteen olen toiveikas, että taustat vielä jollakin tavalla aukeavat. Lisäksi tämä on tavattoman kaunis kasvi suurine puolikerrottuine kukkineen. Kasvajana se on reipas ja kiitollinen, pysyen kuitenkin siistinä ja haaroittuvana.


Silver Southford


Tähtipelargoni Silver Southford on Brian Westin jaloste ja Southfordin sportti kuten nimestäkin voi päätellä. Sillä on yksinkertaiset munankuorikuvioiset kukat ja kauniit kolmiväriset lehdet. Lehdissä on valkoinen reuna ja selvä vaaleanpunainen vyöhyke, joka tulee parhaiten esiin runsaassa valossa. Oman kasvini olen ostanut miniatyyrinä, mutta joissakin lähteissä tämä mainitaan kääpiöksi. Kummin vain, varsin pieni se on, vaikkakin omien kolmiväristen tähtipelargonieni joukossa se sijoittuu rotevimpaan päähän.

torstai 13. marraskuuta 2014

Dwarf Miriam Basey


Dwarf Miriam Basey (Read ~1950) on lajikkeen 'Miriam Basey' siementaimi. Sillä on suuret, yksinkertaiset kukat, joiden väritys on keskeltä valkoinen ja reunoilta oranssinsävyinen punainen. Ruotsalaiset kutsuvat tällä tavalla värittyneitä pelargoneja yleisnimityksellä "Smultron och Mjölk", suomeksi ne voisivat olla siis mansikkamaitopelargoneja.

Lehdet Dwarf Miriam Baseylla ovat tasaisen vihreät, ja kasvutapa on hyvin kompakti. Omani menisi vaikka miniatyyristä, mutta kääpiöksi tämä kuitenkin luokitellaan.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Warrenorth Spinel


Pikkuruinen Warrenorth Spinel (Andrew Simmons 2008) kukkii suurin, kerrotuin oranssinpunaisin kukin. Kukat eivät kuitenkaan ole sen ainoa vahvuus, vaan huomion kiinnittää sen upea ja erikoinen lehdistö. Se on kultainen kolmivärilajike, mutta käytännössä sen lehtiä peittää vaaleanpunainen väri, jonka alta erottuu lehden vihreä osa tummempana ja keltainen reunus vaaleampana. Lajike on todellinen miniatyyri, se ei kasva suureksi edes suuressa ruukussa eikä sen kasvua mitata kymmenissä senteissä vaan senteissä tai oikeastaan sentin osissa. Ei se silti tunnu kovin ronkeli olevan omassa sarjassaan vaan on kasvanut ja kukkinut ihan mukavan tasaisesti.


torstai 6. marraskuuta 2014

Kaisa





Kaisa (Kaisa Kallio, Kaisa Kallion pelargoni) on vanhoista kotimaisista pelargoneista halutuimpia, eikä syyttä. Sillä on kerrotut vaaleanpunaiset kukat ja erikoiset vihreät lehdet, joissa on ohut valkoinen reunus. Valkoinen saattaa kuitenkin tehdä epäsymmetrisiä juovia aina lehden keskustaan saakka, ja nuoret lehdet saattavat olla lähes kokonaan valkoiset. Kirjavalehtiseksi lajikkeeksi Kaisa on hyvin kestävä. Nimitys tulee siitä, että tämän pelargonin kerrotaan olleen presidentinrouva Kaisa Kallion suosikki.

Ajoittain törmää epäilyyn, että Kaisan oikea lajike olisi Princess Alexandra. Kyseinen prinsessa onkin kuvissa täysin Kaisan kaltainen omintakeista lehtien kuviointia myöten. Kuitenkin Princess Alexandra on julkaistu vuonna 1982 eli 28 vuotta Kaisa Kallion kuoleman jälkeen. On siis selvää, ettei Princess Alexandra voinut olla presidentinrouvan suosikki. Toki se voi olla alunperin jokin muu (tuntematon tai unohtunut) lajike, joka on muuten vain kulkenut maailmalla ilman nimeä useita vuosia, eksynyt Suomeen ja jotakin kautta myöhemmässä vaiheessa myös Englantiin ja siellä katalogiin. Tässä asiassa minä vedän kuitenkin kotimaahan päin ja kutsun tätä ihanaa kasvia Kaisaksi.




Nicor Star


Suloinen kääpiöpelargoni Nicor Star on julkaistu vuonna 2002 Sulman Nurseries:n kuvastossa. Sillä on vihreät lehdet ja yksinkertaiset, hennon vaaleanpunaiset kukat pinkillä silmällä. Moni lähde mainitsee tämän miniatyyriksi, ja kieltämättä sen kasvutapa onkin hyvin, hyvin hillitty. Kääpiönä se kuitenkin on rekisteröity.

Happy Thought


Koristelehtisten lajikkeiden klassikko Happy Thought (Lynes 1873) kukkii kirsikanpunaisin, yksinkertaisin kukin. Lehdissä on kaunis vaaleankeltainen perhoskuvio. Oman kokemukseni mukaan tämä on varsin kestävä kirjavalehtiseksi lajikkeeksi.



torstai 30. lokakuuta 2014

Solo


Solo (jalostaja Guillio) on koti- ja riippapelargonin risteytys. Sen suurissa, verenpunaisissa kukissa on erityisen intensiivinen väri. Lehdet muistuttavat muodoltaan riippapelargonin lehtiä. Vyöhykettä niissä ei näy. Kasvutapa on hieman lamoava, ei kuitenkaan riippuva.



Västanbyn


Västanbyn on vanha ruotsalainen pelargoni, joka lukemani mukaan saattaa olla lajike nimeltä Brook's Purple, Royal Purple tai Madame Hibbert. Minä kirjoitan siitä sillä nimellä millä olen sen ostanutkin, eli Västanby:na.

Kukat ovat kerrotut kirsikanpunaiset. Väri on erittäin intensiivinen, en äkisti keksi toista yhtä vahvan väristä pinkkiä lajiketta. Lehdet ovat vihreät eikä niissä juurikaan erotu vyöhykettä. Kasvaa nopeasti.



Jägershus Fröken Marianne



Jägershus Fröken Marianne (2010) kukkii kerrotuin valkoisin kukin, ja sen terälehtien reunat ovat hempeän vaaleanpunaiset. Lehdet ovat keskivihreät, ja niissä on tummemman vihreä, reunaan saakka ulottuva vyöhyke. Oma kasvini on vasta nuori taimi, joten en osaa vielä kattavasti kertoa sen käytöksestä. Tähän mennessä se on kuitenkin ollut kiitollinen kasvatettava, eikä ole venähtänyt hujopiksi vaikka onkin kasvanut koko ajan. Kaikkien herkänkauniiden hempukoideni joukossa tämä on kyllä aivan erityisen ihastuttava.

Lisää Jägershus -pelargoneista voit lukea niiden jalostajan kotisivuilta.



Lotusland


Tähtipelargoni Lotusland (Ian Gilliam, 1995) kukkii räväkän pinkein yksinkertaisin kukin. Lehdet ovat kellanvihreät ja niissä voimakas ruskea vyöhyke, joka peittää lähes koko lehden. Kasvutavaltaan Lotusland on matala ja tiheästi haaroittuva, ja pysyttelee hyvinkin kääpiömitoissa.

Katy 13


Katy 13 on Vuoden Pelargoni 2014. Se kuuluu Selecta Klemm:in Moonlight -sarjaan ja näin ollen sitä voi tituleerata kaupalliseksi lajikkeeksi. Sillä on kauniit, suuret puolikerrotut kukat, terälehtien väri on keskeltä pinkki ja reunasta hento vaaleanpunainen. Aivan kukan keskustassa on valkoinen silmä. Lehdet ovat tasaisen vihreät eikä niissä näy vyöhykettä. Kasvutapa on tiivis.


tiistai 28. lokakuuta 2014

Orange Splash


Orange Splash on lajike, josta on vaikea löytää tarkempia tietoja -lajikeluettelosta sitä ei löydy, mutta sen verran sain ongittua informaatiota että se saattaisi olla vuodelta 1992.

Kukat ovat suuret, yksinkertaiset, ja niissä on oransseja läiskiä vaaleamman oranssilla pohjalla.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Nimismies


Nimismies on Vepsästä löydetty vanha pelargoni, joka kulkee myös nimellä Nevesta. Sen erikoisuus on kerrottujen kukkien suuri värinvaihtelu; ulkona auringossa kukat ovat pinkit, sisällä ne voivat olla lähes valkoiset. Ja muuten kaikkea siltä väliltä (ylläolevassa kuvassa on keväällä sisällä kukkiva kasvi). Lehdet ovat suht pienet ja niissä erottuu selvästi tummemman vihreä vyöhyke. Kasvaa maltillisesti ollakseen vanha lajike. Kerrassaan hurmaava, runsaasti kukkiva ja kestävä kasvi.


Arvonnan tulos...

No niin, kiitokset kaikille kommenteista! Pistokaspaketti on nyt arvottu, onnipoikina toimivat Juho 4v. ja Veeti 3v, molemmat jo pitkän linjan pelargonisteja. Onni suosi piviä. Pivin suuntaan ovat lähdössä juurtuneet pistokkaat pelargoneista Miss Burdett-Coutts, Nimismies, Francis Parret ja Pink Aura. Kaikki löytyvät myös tästä blogista, julkaisen nimittäin Nimismiehen esittelyn heti tämän tekstin perään.

Tosiaan, onnipoikia oli kaksi ja kumpikin tietty halusi nostaa lapun. Siispä tomera pieni Nimismiehen alku on täällä nyt varattuna Tiiskulle. Laitan voittajalle sähköpostia niin sovitaan toimitusajasta. Nakkaisitko Tiisku sinäkin yhteystietosi minulle (tiinaATniittynen.fi) niin voin postittaa palkintosi.

Kiitos vielä kaikille osallistujille ja onnea voittajille!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Double Pink Bird's Egg


Tämän linnunmunapelargonin jalostaja ei ole tiedossa, mutta markkinoille se on tullut vuonna 1958. Kukat ovat kerrotut vaaleanpunaiset, ja niissä on pinkkejä pisteitä. Kasvutapa on varsin roteva.


tiistai 21. lokakuuta 2014

Viidenkympin villitys

Nyt on eräs välietappi suoritettu kun olen saanut 50 lajiketta esille tänne blogiin. Pieni määrähän se on kun ajattelee lajikkeiden kokonaismäärää maailmalla, tai jos vertaa moniin ulkomaisiin blogeihin. Mutta onhan se ainakin hyvä alku! Edellinen arvontani meni hieman pieleen blogin asetusten kanssa, kun kommentointi ei ollutkaan vapaata (pahoitteluni, minä tosiaan vasta opettelen tämän käyttöä). Siitä harmistuneena ja viidestä kympistä innostuneena ajattelin julkistaa uuden arvonnan. Palkintona pieni pistokaspaketti, ja jokainen kommentoinut osallistuu. Kommentoida voi mitä vain, ja jos ei muuta keksi niin aina voi vaikka ehdottaa jotakin aihetta käsiteltäväksi. Aikaa on sunnuntaihin 26.10. saakka. Ensi viikolle luvataan vielä plussakeliä ainakin etelään, joten alkuviikosta voisi pistokkaat hyvin lähettää. Postitusta voidaan aina sumplia kelien mukaan, ja kannattaakin. Ja jos homma ei vieläkään toimi, laittakaa minulle vaikka sähköpostia että hoksaan tilanteen (tiinaATniittynen.fi).

Lisää lajikkeita on toki tulossa esittelyyn sitä mukaa kuin suinkin ehdin niitä tänne naputella. Kuvat ovat joissain tapauksissa vähemmän edustavia, sillä omien kasvieni paras kukinta kesällä meni enimmäkseen piloille yhden ainoan kunnon raekuuron takia. Sen vuoksi olen joutunut kuvaamaan niitä pitkin syksyä, mutta eiväthän ne enää ole parastaan pistäneet. Täytyy koettaa olla nopeampi ensi kesänä ja lisäillä parempia kuvia jälkikäteen.

Omat pelargonini ovat asustelleet talvetustilassa nyt neljä viikkoa. Valaistuksesi hankin niille käytetyn 400W:n kasvihuonevalaisimen. Lämpötila tilassa on pysytellyt 10-18 asteessa koska lamppu tuottaa mukavasti lämpöä -kovemmilla pakkasilla laitan sitten lisälämmityksen. Kolme hiirtä olen tuolta jo saanut räpsään ja yhden kasvin mullat oli kaiveltu pöydälle, että sen suhteen ei ole talvetus kovin lupaavasti alkanut. Miniatyyrit ja kirjavalehtiset ovat saaneet parhaan paikan valon alla, muut joutuvat sinnittelemään reunoilla. Kaikki ne kuitenkin innostuivat kasvamaan päästyään kasvihuoneesta tasaisempiin olosuhteisiin sisälle. Tuo natikka on kuitenkin valaistuksena ihan omaa luokkaansa, joten ihan mukavan napakkaa kasvua on tullut vaikka sisällä ovatkin.

Talven tylsinä ja pimeinä iltoina tuo talvetustila on oma pieni pakopaikkani.


Mukavaa lokakuun loppua kaikille, ja pankaas kommentoiden!

-Tiina

Pensby


Pensby (Ken Lea, <2001) kukkii kerrotuin vaaleanpunaisin kukin. Lajike on kääpiö.


Warrenorth Smoky Quartz



Tästä kolmivärilajikkeesta ei juuri tietoja löydy. Sukunimen perusteella sen toki voi jäljittää ja koska lajikeluettelosta löytyy monia muita Warrenorth -lajikkeita, voisin olettaa tämänkin löytävän sinne tiensä vielä joskus. 

Kukat ovat kerrotut, kirkkaanpunaiset. Lehdet ovat vihreät ja niissä on valkoinen/vaaleankeltainen reunus. Vyöhyke erottuu punertavana ja sijoittuu lähelle lehden keskustaa.




Potpourri



Kääpiöpelargoni Potpourri (julkaisija Shady Hill 1988) kukkii kerrotuin valkoisin kukin, joissa on häivähdys vaaleanpunaista. Valon määrä ja kukkien ikä vaikuttaa punaisuuteen, ja samassa tertussa voi olla eri sävyisiä kukkia. Valitettavasti en ehtinyt kuvata tämän parasta kukintaa ennen kesäistä rankkasadetta (joka turmeli kukat), vaan joudun toistaiseksi tyytymään kuviin, joissa ei näy kokonaista isoa terttua. Jospa ensi kesänä onnistaisi.



sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Creamery


Creamery  (Sam Peat, 1977) on yksi harvoista keltaisista tai edes kellertävistä pelargoneista. Sen kerrottujen/puolikerrottujen kukkien hento kermankeltainen väri on peräisin sen toiselta vanhemmalta, Pelargonium quinquelobatumilta. Myös lehtien muoto on peräisin tältä lajilta. Koska Creamery on kotipelargonin ja luonnonlajin risteytys, luokitellaan se primäärihybridiksi vaikka ko. nimitys oikeastaan on varattu vain kahden luonnonlajin risteymille.



lauantai 18. lokakuuta 2014

Laji, lajike, löytö?

Pelargoneja harrastaessa törmää väkisinkin termeihin laji ja lajike, sekä niiden iloiseen sekakäyttöön ja jopa ihan väärinkäyttöönkin. Itsehän olen niuhoista niuhoin kun puhutaan oikeellisista termeistä, ja siitä huolimatta olen itsekin omaksunut erään erittäin virheellisen tavan kirjoittaessani lajikkeista... Lajikeasia on kuitenkin sydäntäni lähellä ja lajikkeiden oikeellisuus on minulle koko tämän harrastuksen idea. 

En ala luennoimaan kasvitieteestä sen syvällisemmin, mutta selvennän hieman käsitettä laji. Laji on perusyksikkö, ihmisen keino saada selkeyttä ja lokeroitavuutta luonnon monipuolisuuteen. Laji on luonnossa esiintyvä perusmuoto, pelargoneista puhuttaessa puhutaan usein luonnonlajeista -tämä termi ei ole kasvitieteellisesti kovin pätevä mutta harrastajien kesken sen käyttö on ihan perusteltua sillä se tekee selvemmän eron lajien ja lajikkeiden välille. Lajin tieteellinen nimi kirjoitetaan aina kursiivilla ja se koostuu kahdesta osasta, sukunimestä ja lajinimestä; esimerkkinä Pelargonium zonale. Toinen yleisesti näyttäytyvä lajinimi on Pelargonium peltatum, riippapelargoni. 

Siinä missä laji on luonnollinen yksikkö, ovat lajikkeet syntyneet ihmisen aikaansaannoksina erilaisten luonnonlajien risteyminä. Pelargonium zonale on antanut nimensä tunnetuimmalle lajikeryhmälle; Pelargonium Zonale-Ryhmä, (koti)pelargoni. Harrastajat haluavat luoda vielä lisää selkeyttä kotipelargonien luokitteluun jakamalla niitä edelleen erilaisiin ryhmiin; koristelehtisiin, tähtipelargoneihin, ruusunnuppupelargoneihin, miniatyyripelargoneihin jne. Tämä jaottelu ei kuitenkaan ole tieteellinen eikä kovin tarkka, sillä monet lajikkeet kuuluvat useampaan ryhmään. Kaikki nämä kuitenkin ovat kotipelargoneja, vaikka harrastajien kesken tämä nimitys on yleensä varattu niille tavallisemmille, vihreälehtisille ja suhteellisen rotevakasvuisille lajikkeille.

Lajikkeen nimi tulee kirjoittaa aina yksinkertaisin heittomerkein, isolla alkukirjaimella ja ilman kursivointia. Kuten vaikkapa 'Ray Bidwell', 'Appleblossom Rosebud' tai 'Clatterford'. Tämä on nyt se seikka, jossa itsekin lipsun, ja niin tuntuvat lipsuvan monet muutkin. Internetissä, etenkin blogeissa ja keskustelupalstoilla on ihan yleinen käytäntö kirjoittaa lajikenimet sellaisenaan ilman heittomerkkejä. Liekö kyse laiskuudesta, vai onko heittomerkittömyys jotenkin tuttavallisempaa, en tiedä. Te lukijat nyt sitten ainakin tiedätte, että teette kuten minä sanon ettekä kuten minä teen. 


Oikeaoppisesti lajikkeet tulisi myös rekisteröidä, jotta niitä voi kutsua lajikkeiksi. Pelargoneja rekisteröi British and European Geranium Society, ja lajikeluettelon voi ostaa englantilaiselta The Pelargonium & Geranium Society :lta (PAGS). Jonkun verran siitä joutuu köyhtymään, mutta hei, onhan tämä sentään niuhon harrastajan pyhä kirja... Lajikkeita on 15 000 ja julkaistussa lisäosassa vielä 1200 lisää.


Lajikkeiden kanssa pelatessa tulisi muistaa, että monivuotisilla kasveilla lajikkeet lisätään aina kasvullisesti (pistokkaasta), eli kasvit ovat toistensa klooneja. Itselleni on tärkeää tietää, että hankkimani kasvi on juuri sen ja sen jalostajan sinä ja sinä vuonna aikaansaaman geeniyhdistelmän kopio -ei sen siementaimi eikä sportti, puhumattakaan että se olisi vain joku muu kyllin saman näköinen. 

Toinen tärkeä seikka muistettavaksi on se, että jotkut lajikkeet ovat suojattuja. Rekisteröinti ei ole sama asia kuin suojaus, vaan suojatuille lajikkeille on ihan omat listansa. Lajikkeiden suojaus on hieman sama asia kuin patentointi; silloin kaikki oikeudet lajikkeen lisäämiseen ovat sen jalostajalla. Monia suojattuja lajikkeita lisätään ja myydään ihan huoletta harrastajien kesken, ilmeisesti autuaan tietämättömänä suojauksesta. En tiedä yhtään tapausta, että kasvipiratismista olisi päädytty käräjille, mutta nykyisen tekijänoikeustietoisuuden vallitessa tästäkin on hyvä muistuttaa. Itse en uskaltaisi leikkiä tulella kun kerran vapaata riistaakin on pilvin pimein, mutta kukin tehköön omantuntonsa mukaan ja harkitkoon toimintansa riskit ihan itse. Pääasia että tietää, mitä tekee.

Kun nyt on näinkin syvällisesti päästy sisään lajikkeen käsitteeseen, lienee aika hämmentää soppaa ja kertoa, että läheskään kaikki liikkeellä olevat lajikkeet eivät ole rekisteröityjä. Miksi, sitä pitäisi kysyä niiden jalostajilta. Tällaiset rekisteröimättömät tulisi oikeaoppisesti ilmoittaa tavallisissa heittomerkeissä yksinkertaisten sijaan, mutta tältä muotoseikalta vältymme kun vääräoppisesti viisveisaamme koko heittomerkkihommasta... Ihan virallisissa yhteyksissä ja esimerkiksi kasveja myydessä tällaisissa seikoissa ei kuitenkaan saisi olla lipsahduksia -rekisteröimätöntä kun ei saisi lajikkeeksi kutsua. Monesti näistä rekisteröimättömistä on kuitenkin ihan mukavasti tietoja saatavilla, joten edelleen se on harrastajan itsensä päätettävissä, kuinka paljon antaa asialle painoarvoa.

Ruusuharrastajien keskuudessa tunnetaan yleisesti käsite löytöruusut. Nämä ovat ruusuja, jotka on tosiaankin löydetty jostain. Ne saattavat olla jonkun vanhan lajikkeen siementaimia, tai jotakin vanhaa lajiketta, jonka varma tunnistaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Joistakin tiedetään, että ne ovat kymmeniä tai yli sata vuotta vanhoja, joidenkin ikää ei voida edes arvioida. Usein ne nimetään löytöpaikkansa mukaan. Pelargoneissakin on paljon vastaavia lajikkeita (joita ei siis oikeasti saisi lajikkeiksi sanoa koska niitä ei ole rekisteröity), ja usein puhutaan vanhoista kotimaisista tai vaikkapa vanhoista ruotsalaisista. Parhaimmillaan niiden mukana kulkee tarina niiden alkuperästä ja ehkä toinen niiden käänteistä matkan varrella. Mieleni tekisi lanseerata niille lisäksi termi löytöpelargoni -näitä kun on löydetty pitkin Eurooppaakin eikä vain Suomesta tai Ruotsista. Nämä vanhat lajikkeet ovat usein harrastajien keskuudessa kaikkein halutuimpia ja kaikkein vaikeimpia löytää koska niitä ei ainakaan toistaiseksi juurikaan lisätä kaupallisesti. Vai mitäs sanotte nimistä Evakko, Kaisa, Säkkijärveläinen, Sotaleski... kukapa noita EI haluaisi itselleen?

Tosiaan, minä olen lajikkeiden suhteen niuho. Minulta lentävät väärät ja nimettömät hyvin herkästi kompostiin -viimeistään syksyllä kun talvetustilan ahtaus iskee. Se ei tarkoita, että nimetön pelargoni olisi sen huonompi kasvina, minä vain satun tykkäämään nimellisten lajikkeiden keräilystä, ja jokainen nimetön kuitenkin vie talvetustilan mahdolliselta nimelliseltä. On minullakin poikkeukseni, nimittäin muutamat sellaiset kasvit joilla on jostain syystä oma tarinansa ja siten tunnearvoa. Sekin pitää muista, että vaikka tällaiset lajeihin ja lajikkeisiin liittyvät muotoseikat ovat joustamattomia, ei kuitenkaan ole olemassa yhtä ainoaa virallista tapaa kasvattaa pelargoneja. 

perjantai 17. lokakuuta 2014

Cattolica


Cattolica on löydetty samannimisestä italialaiskylästä (kiitos ruotsalaisharrastajien), joten sen alkuperä on muutoin hämärän peitossa. Kukat ovat yksinkertaiset kirsikanpunaiset, keskeltä valkoiset. Cattolica on hyvin voimakaskasvuinen pelargoni.



torstai 16. lokakuuta 2014

Pink Rose Bud


Pink Rose Bud (julkaisija Wyck Hill, 1965) on runsaasti kukkiva ruusunnuppupelargoni, jonka vaaleanpunaisten terälehtien ulkosivut ovat vaaleat. Lehdet ovat keskivihreät ja niissä näkyy hyvin hento, leveä vyöhyke.


Pink Snow


Miniatyyripelargoni Pink Snow (Stringer, 1980) kukkii kerrotuin valkoisin kukin, joiden sykkyräisten terälehtien reunoilla on enemmän tai vähemmän hentoa vaaleanpunaista. Lehdet ovat tummanvihreät ja niissä näkyy heikko vyöhyke.


Falklands Hero


Falklands Hero (Shellard, <1982) kukkii yksinkertaisin, punaisin kukin, joissa on korallinpunainen vivahde. Lehdet ovat reunoilta vaaleankeltaiset, keskeltä vihreät, ja niissä näkyy punainen vyöhyke. Kuten kolmivärilajikkeilla yleensäkin, vyöhyke vaalenee lehden ikääntyessä ja saattaa kadota lopulta kokonaan. Kasvutapa tällä on asiaankuuluvasti säästeliäs.



tiistai 14. lokakuuta 2014

John Squires


Siitä huolimatta, että lajikeluettelossa on yli 50 John -alkuista lajiketta, ei John Squires löydy sieltä. Siispä tarkennan sen tietoja myöhemmin jos niitä jostain löydän. Tämä lajike kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihini, mielestäni se on yksi kauneimmista kolmivärilajikkeista. Kukat ovat puolikerrotut lohenpunaiset, mutta eihän tuollaisella lehdistöllä edes tarvitsisi kukkia ansaitakseen paikkaansa pelargonihyllyssä. Kuvat puhukoot lehtien puolesta. Itselläni on menossa toinen kierros tämän lajikkeen kanssa, sillä ensimmäinen yksilöni kasvoi kituliaasti kesän ja oli ensimmäinen syksyllä mädäntynyt. Toivottavasti tämä toinen selviää paremmin. Tällä taustalla en siis pääse kehumaan lajikkeen elinvoimaominaisuuksia, mutta kuten sanottu; tällä on niin ihanat lehdet että se saa anteeksi mitä vain.





lauantai 11. lokakuuta 2014

Rushmoor Bondi Blue



Miniatyyritähtipelargoni Rushmoor Bondi Bluen tietoja ei löydy lajikeluettelosta eikä liiemmin juuri muualtakaan. Luettelossa on kuitenkin muita samalla etuliitteellä nimettyjä kasveja, joten toivoa sopii että tämäkin sinne vielä ilmestyy. Kukat ovat kerrotut vaaleanpunaiset, lehdet tummanvihreät ja niissä on keskellä tumma alue. Kasvi on todella kaunis! Oma yksilöni ehti olla minulla vain puolisen vuotta; sinä aikana se kasvoi kiltisti ja kukki kauniisti, kunnes niin sanotusti heitti lusikan nurkkaan. Äkkikuoleman syyt jäivät mysteeriksi, mutta onnistuin pelastamaan yhden latvan. Nähtäväksi jää, selviääkö tämä pikkuinen latva talvesta vai ei.